sadun loppuko?

En olisi ensimmäiseksi uskonut itsestäni.. Kaikki puheet sinkkuuden ihanuudesta ja seurustelun typeryydestä kumuotuivat. ainakin omissa ajatuksissani. Mulla on ollu nyt 4 kertaa yhteensä saman pojan kanssa tälläista yhdenillan juttua, siis myös eilen. Sovittiin että nähtäisiin seuraavana päivänä kerranki selvin päin. Aamulla herään nauraen koko selvinpäin-näkemis idealle. Vaikka koko eilinen juttu olikin läppä, huonosellainen, tajusin jotain. Jotain mikä ei jätä minua rauhaan. Yhdeb sanan joka ei ole kuulunut sanavarastooni. Seurustelu. Haluan sitä, janoan sitä, mutta vain yhden ihmisen kanssa. Ihmisen jonka torjuin, koska pelkäsin. Pelkäsin sitoutumista, ja sitä että joku oikeasti tykkää minusta. naurettavaa. Annoinn unelmani valua pois. Ja nyt hän seurustelee. Ja tällä kertaa voin syyttää vain ja ainoastaan itseäni, en ketään muuta. Siinä pojassa on kaikki. Kipinä, ulkonäkö, luonne ja persoona. Ihminen kenen kanssa voi tehdä mitä vaan, jutella, hölmöillä, kiukutella, olla surullinen, iloinen ja ennenkaikkea olla omaitsensä. En saa mielen rauhaa ennen kuin olen puhunut kyseisen ihmisen kanssa. Mutta tällä kertaa teen sen oikein, ajatttelen pitemmällle ja ajattelen muitakin kuin vain minua itseäni. Minulle sanottiin tänään jotain hyvin fiksua; Mun täytyy miettiä kymmenen tuhatta kertaa tämä asia läpi ennen kuin meen sanoon sille mitään, koska jos se jättää tyttöystävänsä mun takia en voi enään peräänty', pelissä on liikaa siinä vaiheessa. olis todella itsekästä pyytää poikaa eroamaan itsensä takia ja sitten vetää peli heti poikki. Minun täytyy olla varma. Joten..: Päätin että mietin tästä jouluun asti asiaa, jos olen vielä ihastunut ja yhtä varma tunteistani kuin olen nyt voin tehdä siirron. Mutta sekin täytyy tehdä varovasti. Heitän pallon pojalle. Esitän niin simppelin kysymyksen kuin "oletko onnellinen" ja pyydän häntä minun itseni ja kaikkien muiden takia vastaamaan täysin rehellisesti. sitten kysyn onko hän niin onnellinen kuin voisi olla. jos vastaus on kyllä, jätän asian siihen. Minua ei tarvita. Turhaa sotkea ja satuttaa jos ihminen on onnellinen. Kaikkea ei voi saada. Vaikka kuinka se sattuisi, aion pitää asian itselläni ja toimia kerran elämässäni oikein olemalla epäitsekäs ja ajattelemalla että ihanaa kun jotkut ovat löytäneet toisensa. Tiedän, ei kuullosta yhtään minulta. Mutta jos vastaus on toisenlainen, minun kannaltani oikeanlainen, suutelen häntä. Joltain kantilta katsottuna tämä satu saa kuitenkin onnelisen lopun. jatkuu.. yours truly a.y

pessimisti, minäkö?

En osaa mitään. Olen huono kaikessa mihin ryhdyn. Minua ei arvosteta, eikä myöskään tekemisiäni. Vatsaa löytyy liikaa, reidetkin voisi olla pienemmät. Olen rahaton. elämässä ei ole iloa. Seinät kaatuu päälle. Stressi. Uupumus. Väsymys. RIITTÄMÄTTÖMYYS. Nämä kaikki on älyttömiä kliseitä joita löytyy jokaisen omasta sanavarastosta, ainakin joinakin kausina. Kuten minulla nyt. Yritän kauheasti olla positiivinen ja iloinen, pärjätä ja olla kiinnostunut. Mutta pessimismi ja synkkämieli puskee aina taka-alalta esiin, eikä sitä pidättele mikään.Tälläkin hetkellä elämässäni on kaikki niin hyvin kuin voi olla, taino niin miten sen nyt ottaa. Olen tullut taas vaihteeksi tulokseen että haluan poikaystävän, sopiva ehdokaskin olisi jo tiedossa kunhan saisin ensin hänet kiinnostumaan minusta, olen kuintekin 100% varma ettei näin tule käymään. Huomatkaa; pessimismi. Olen jäljessä koulussa, en osaa mitään yhtä hyvin kuin muut. Kaikki muut tuntuvat oppivan kaiken tostanoin vaan mutta minä junnaan paikallani, Mutta todennäkösesti on jo liian myöhä mitään asioita oppia tai koska edes ehtisi. ei minusta tule parturi-kampaajaa. Tehkääpä sama huomio. En osaa tanssia, ääni paskana eikä mistäään tule mitään, muut ovat parempia näyttelemään. Teatterikorkeakoulun saan kyllä unohtaa tältä sekunnilta. Ei varasti enään tarvitse sanoa vaan luulen että tein pointtini selväksi. Miksi kaikki asiat on niin paljon helpompi ajatella negatiivisesti? Lievittääkö tämä ajattelu tapa tosiaan mahdollista pettymyksen ja itseinhon tunnetta epäonnistumisissa. Vai antaako tälläinen ajattelu tapa yhdistettynä epäonnistumiseen lisää pohjaa omalle huonouden tunteelle. Olen lähipäivinä tajunnut että vaikka kuinka ajttelen että elämä paskaa se ei muuta elämää parempaan suuntaan, vaan päin vastoin. se painaa sinua vielä syvemmällle omaan suohosi. Muttajos taas ajattelisi optimistisesti ja positiivisesti voisi elämän laatu samalla parantua ja yhtäkkiä huomata että omalla asenteella pääsee helvetin pitkälle. Nmittäin, asiahan on niin että; ei ne läskit lähde itseinholla ja säälillä. Ei se kunto nouse penkkiurheilulla.Poikaystävä ehdokkaat myöskin hirveän harvoin tulevat etsimään sinua kotioveltasi ja itsensä haukkuminen ja mollaaminen harvoin on tehnyt sinusta parempaa koulussa ja harrastuksessa. Tiedän nämä faktat, ja osaan myöntää ja nähdä itsessäni lukuisat virheet ja myöskin tiedän miten pitäisi toimia. Joten miksi en toimi? Olen lukuisat kerrat istunut sängyllä ja kirjoittanut blogia, aloittanut ideasta joka on päälimmäisenä mielessä ja antanut sanojen vain virrata sen enempää suunnittelematta, usein olen näinä kirjoitus kerroillani tehnyt matkoja itseeni ja löytänyt oivalluksia ja tunteita itsestäni jotka ovat aivan uusia. Blogin kirjoittaminen on avannut minulle mielettömästi minua itseäni mutta tekemistä kyllä riittää. Toivoisin että olen avannut ainakin joitain asioita ihmisille omien ajtusteni kautta. xxxx Kello on Paljon, ja taidan jatkaa tätä "oman elämäni parantamista" taas huomenna. Pitää vain muistaa että pohjalta on aina suunta vain ylöspäin, ainakin toivottavasti. yours truly me

D'you know what I mean

Tälläisinä päivinä sitä vaan pysähtyy miettimään onko omassa ajattelu tavassa oikeastaan mitään järkeä. Sydän ja järki samalla riitelee keskenään mutta ovat kuitenkin loppujen lopuksi yhteisymmärryksessä. Tunteet on solmussa eikä missään tunnu olevan yhtään järkeä. Minulla siis pitäisi olla kaiken järjen ja oman ajatuskulkuni mukaan höyhenen kevyt olo, mutta silti sydän tuntuu painavan rinnassa aivan kuin sen tilalle olisi asetettu tikittävä aikapommi jonka kohta poskiani pitkin valuvat kyyneleet laukaisevat. Eli kyllä, olen taas jälleen kerran yksin, sinkku, pariton, vain toinen puolikas joka ehkä haluaisi löytää itselleen sen puuttuvan varaosan. mutta miksi sitten ei? Päätin taas tehdä oman pääni mukaisen ratkaisun ja erosin aivan ihanasta pojasta..taas. No ratkaisu kuitenkin osottautuikin ihan hyväksi, nautin sinkkuelämästä, ei ketään kenelle ilmoitella itsestään, vapaus flirttailla muille pojille, vapaus tehdä mitä ikinä huvittaa ja ennen kaikkea velvollisuus jonkun ihmisen näkemisestä oli poissa. Vapauden tunne kyllä hälveni aika äkkiä ja sinkkuuden taika siinä mukana, kun tajusin ettei niitä poikia kenelle flirttailla ole tusina kaupalla, eikä sitä uutta kultaa löydä ihan seuraavan kulman takaa. Tilannetta ei ollenkaan helpottanut se että kaikki mun exät olivatkin löytäneet jo tyttöystävän,myös kaikki yhdenillan jutut ovat varattuja joita pidin aina huonoina poikaystävä vaihtoehtoina. Ja tilannetta ei tosiaan helpota asia, että mulla ei oo enään mitään oikeutta puuttua mun edellisen exän tekemisiin ja silti tunsin piston sydämessä kun kuulin että se oli käynyt painamassa yhtä kaupungin jakorasiaa. Eli oon yksin, jälleen. Ja nyt pitäisi siis olla kevyt olo! Mun päälle on varmastikkin asetettu joku kirous. Aina kun joku ihminen lähestyy, mä peräännyn. Juttelin eilen ihmisen kanssa joka on ollut kerran mulle tärkeä, mutta kenet jätin koska pelästyin tunteitani,pelästyin sitä läheisyyttä ja pelkäsin suhteen tuomaa palloa jalassani. Eilen kuitenkin tajusin minkälaisen aarteen olin kadottanut..Loppuelämäkseni. Minun on vaikea tajuta sitä tosiasiaa, että sillä välin kun minä torjun ihmisiltä pääsyn elämääni ja ja tunne tasolla jumitan paikallani ja ihastun yhä uudestaan ja uudestaan vanhoihin juttuihini muut liikuvat eteenpäin. Pojat jotka olivat hulluna minuun ja täsin ihastuneita ovat löytäneet nyt uuden, uuden ihastuksen kohteen enkä saa heitä enää pyöriteltävikseni. Mitä enemmän ihminen torjuu sitä enemmän hän vahingoittaa itseään ja tajuaa loppujen lopuksi päätyneensä yksin. Minun muka kuuluisi elää tätä elämää vain itselleni ja olla onnellinen, miksen sitten tee niin? eikö ihminen joskus voisi vaan antautua tuulen vietäväksi ja unohtaa estot, elämä on liian lyhyt pelleilyyn ja kyllä sitä aikaa riittää jaettavaksi myös muille. I am throwing it all away

sopivasti

Elokuvasaliin syttyy valot, taustalla pyörii lopputekstit, pojan käsi kietoutuu mun ympärille tunnen hellän suudelman mun huulilla. Tää todellaki tapahtuu. Saan kulkea keskellä helsinkiä, käsikädessä pojan kanssa, ja vielä sellasseen pojan kanssa jota ei tarvitse piilotella hämärillä kujilla, vaan sen voi ihan tuoda päivän valoon asti! Miten ihanaa n, että voi tosta noin vaan soittaa jollekkin ihmiselle ja pyytää lähtemään helsinkiin leffaan joskus 7 aikaa illalla, sitten käydä ennen elokuvaa yksillä, käydä ostamassa isopussikarkkia ja paljon poppareita ja istua elokuvateatterissa käsikädessä ja katsoa leffaa. En ihan heti osaa kuvitella itseäni tuohon kuvaan. Vaan niin taisi käydä, että olin juuri tuo tyttö muutama päivä sitten. Taas toisena päivänä olin taas kuvassa johon en olisi itseäni ihan heti osannut kuvitella. Istun autossa, heittämässä kännistä poikaa kotiin, oon niin vittuuntunu, en jaksa kommentoida mihinkään, mulkaisen vaan pahasti. Miten ihminen voi olla noin idiootti kännissä?! Juu en yhtään kiellä ettenkö mä olisi, mutta silti! Kuitenki aamulla vitutti oma käytös niin paljon että oli pakko pyytää anteeks, eihän me olla edes yhessä, ei mulla oo oikeutta niin sille suuttuu! Mun viisaat aivot teki kuitenki tässä jonku päätelmän, ihan vaan omien kokemusten perusteella että jos pystyn olemaan noin avoimesti ihastunut, mutta kuitenkin etäinen,en roiku siinä ihmisessä vaan annan tilaa, mutta en liikaa. En ole vainoharhainen, mutta osaan suuttua pelkäämättä menettämistä. Pelkään kuitenkin samalla menettämistä ja olen kokoajan myös sopivasti varpaillani ja haen hieeman hyväksyntää. Olen ihastunut. Niin ironista, mutta niin totta. Ihana tunne, että on joku, joka oikeasti välittää, mutta samalla pelottava, niin vangitseva, niiin.. varattu. va-rat-tu. huhhuh. Pari pulloo tähä välii. Ja hauskaa on se että, ensimmäistä kertaa en oikeastaan mieti mitään, annan vaan mennä. Se todella on niin että se tulee silloin kun sitä vähiten odottaa ja kun sitä vähiten haluaa. Suurin osa suhteista, kaatuu mustasukkaisuuteen, luottamuksen puutteeseen, rutiineihin ja suurimmaksi osaksi siihen, ettei enää osaa nauraa toiselle, vaan kaikki muuttuu niin vakavaksi. Yritetään me olla tekemättä näitä virheitä, yritetään kerrankin olla takertumatta kaavoihin. Entä jos seuraavan kerran kun meinaatte katsoa elokuvaa ja vain maata sängyllä, lähtisitte vaikka autolla tai kävellen johonki kauniiseen paikkaan keskelle ei mitään, pukisitte lämpimästi päälle ja ottaisitte vaikka kahvit tai kaakaot mukaan. Se on ihmeellistä kuinka paljon sellainen tuo ihmisiä lähemmäksi toisiaan. Uskaltakaa tehdä jotain erilaista! xx me

vanhaa kamaa

Kello soi 7.30..8.00..8.30..9.00 nousen. En ihan tainnut keretä 8 junaan helsinkiin päin! Päätin kuitenkin lähteä, siis kirpputoreille. Rakastan kirpputoreja,niissä vaatteissa ja tavaroissa on niin paljon muistoja. Se että saa penkoa tavaroita, tehdä tarjouksia ja löytää jokin vaate tai tavara johon rakastuu, jolle myy sydämensä, jota ilman ei siitä hetkesä lähtien voi elää. Se melkein päihittää seksin. no ei ihan, mutta melkein! Löysin laukun, ajan kuluttama, missä oli reikiä, vetoketjut toimi aika huonosti, se tuoksui hyvin hyvin vanhalta, siinä oli tahroja ja se oli sellaista kellertävää vanhaa nahkaa. Ei mikään ihmeellinen. Myyjä ei suostunut tinkimään hinnasta, se makso 15 euroa niin ei kyllä heti tullut mieleen ostaa. Mutta hetken mielijohteesta, juuri kun oli lähdössä pois kirpputorilta, hyvä jossen juossut sen pöydän luokse, osaksi toivoen että joku olisi jo ostanut sen, osaksi toivoen että se olisi vielä siellä. Siellä se oli. Ihan niinkuin odottaen. Sillä hetkellä tiesin sen lähtevän minun mukaani, kaikkine virheineen, myyjän suulle levisi leveä hymy kun hän näki minut taas hypistelemässä laukkua, tosin nyt seisoen 20 euron seteli kädessä tunnustaessani syvää rakkautta laukkua kohtaan. Myyjä totesi että laukku saa ainakin yhtä hyvän kodin mikä sillä on ollutkin. Hyvä etten alkanut itkemään! joo peli poikki, mähän puhun laukusta! huhhun nyt alkaa menee jo hulluuden puolelle. Mutta tätä samaa esimerkkiä voi verrata poikiin, kun sä näet jotain sellaista mikä vaan pysäyttää sun sydämen, saa sut nauramaan, elättämään toiveita, itkemään ilosta.. sun kuuluu saada se, ja sä saatkin sen. Sitä antaa sen oikean kohdalla mitä vain, siinä hyväksyy pienet ei oleelliset virheet, sitä poikaa katsoo vähän niinku huuruisen ikkunan läpi maailmaa. Mun SE OIKEA on tällä hetkellä laukku, ja se käy mulle vallan mainiosti! Ja kaiken lisäksi, se laukku on sellainen mitä kohtaan vaan harvat tuntee syvää rakkautta, parasta valita sitten semmonen mieskin! xxxxxxxxxxx Monet menee kirpputoreille vain ja ainostaan hamstraamaan suuren määrän tavaraa, joko omaan käyttöön tai yleensä kyllä jälleenmyymiseen, siellä näkee kaiken laisia ihmisiä, ensikertalaiset tunnistaa aina! Ne on vähä niinkuin eksyneinä aivan uudessa maailmassa. On niitä jotka lähtee verkkareissa, niitä joilla on ykköset päällä. On farkkua, nahkaa, turkkia, verkkaria, tennari, lenkkari, korkkista. Se on paikka mistä oikeastaan löytää kaiken ikäisiä, kaiken näköisiä, kaikenmaalaisia ja ihan kaikenlaisia ihmisiä. Vaikket niinkään tykkäisi ajatuksesta kulkea toisten vanhat vaatteet päällä mitkä on ostettu kirpputorilta, mikset ottaisi muutamaa tuntia lauantai päivästä ja menisi vallilan valtteri kirpputorille vain kulkemaan ja katselemaan ihmisiä.? Siellä voi oppia yllättävän paljon itsestäänkin. On selvää, ettei kaikki ymmärrä sitä "kulttuuria", ei monet mun kaveritkaan ymmärrä. Mutta musta on ihana vetää kiilakorot jalkaan, mustat paksut sukkahousut korkean, mutta lyhyen villakangas hameen kanssa, lisätä vielä vyö ja poolo ja korukaulaan ja lähteä vain kiertelemään! Ilman huolia pakko ostoista. Ja kaiken lisäksi, tämä kaikki. Halvalla. Eikä ole ollenkaan hullumpaa kirjotella tätä blogia "uusissa" sisleyn lappuhaalareissa jotka tingin 4 ja puoleen euroon! Olis sieltä toisin voinu muutaman pojanki tinkiä mukaan, mutta josse nyt jätetään seuraavaan kertaan. terveisiä vintiltä! me

kyllä mekin

Vannoin, etten tulisi seuraamaan tämän kauden bb:tä. Toisin kävi. Nyt olen jo koukussa. Eilisessä jaksossa esiin pomppasi aika hauska asia kun tytöt ja pojat oli erotettu toisistaan. Pojat pitivät hauskaa sillä välin kun tytöt maalasivat huonetta. Kun kuunteli poikien juttuja, he puhuivat oikeastaan vaan siitä kuinka hauskaa on että tytöt joutuvat hommiin ja he saavat olla sikoja ihan rauhassa. Seksiä ei oikeastaan mainittu, kun taas tyttöjen kesken muusta ei puhuttukkaan. Yksi oli vannonut ettei tulisi harrastamaan seksiä bb talossa mutta alkoi kuitenkin epäröidä koska 3 kuukautta on niin pitkä aika. Ennen ku bb loppu näytettiin vielä kuvaa huoneesta yöllä, ja siellä tämä samainen nainen oli jo päätynyt yhden pojan kanssa saman peiton alle. Musta tuntuu että naisilla jopa saattaa olla seksi enemmän mielessä kuin miehillä, vaikka aina puhutaan että miehet menevät alakertansa mukaan, mutta miksei naisetkin? Tyttöjen kanssa aina kouhulla mietitään meiän auto matkoja joilla ei oikeastaan muusta puhuta kuin pojista ja seksistä, siitä kuka on saanut viimeksi ja kuka on eniten puutteessa. Viimekski kun oltiin porukalla päätettiin että jokaisen tulee harrastaa seksiä uutena vuotena. Ties mistä toiki idea tullu. Ja jätkillä tuntuu olevan sellainen käsitys että ne on ainoita joilla on haluja, että ne on ainoita joita panettaa. Se on kyllä aivan väärä käsitys. Kyllä sitä nyt kelle tahansa haluja alkaa tulla jos viimekerrasta on kulunut muutama pieni hetki. Yhtälailla naiset lähtevät baariin hakemaan yhdenillanjuttua kuin miehetkin. Tosin täytyy kyllä myöntää että miehillä se on yleisempää, täytyy ehkä myöntää että meillä n useimmin tunteet pelissä. Tuntuu vain siltä, että aina jos on viettänyt jonkun pojan kanssa yhdenillan, pojat jotenkin olettavat ja pelkäävät meidän haluavan siitä tietenkin jotain muuta, vaikka asia voi olla juuri päin vastoin. Olen aika useinkin sinkku kavereitteni kanssa lähtenyt radalle ihan vain sillä yhdellä mielellä, ajattelematta jatkoa yhtään seuraavaa aamua pidemmälle. Pojille olisi aika tehdä yksii asia selväksi. Me emme anna eikä meitä oteta. Me otetaan ja annetaan jos siltä sattuu tuntumaan. haveaniceday

Pandoran lipas

joskus on päiviä kun mikään eivaan kiinnosta, kaikkien naamat vituttaa eikä mikään onnistu. No, tänään on juuri sellainen päivä. Tunnit ei voineet vähempää kiinnostaa koulussa, olo oli semmonen kuumeinen ja väsyny, tai siis on. Mieltä ei lämmitä oikeen mikää.. Pastat kiehuu yli ja kanatki todennäkösesti palaa uuniin. Aina kun Ally Mcbealilla on tälläisiä päiviä, itseasiassa aika usein,hänellä on oma biisi. Kappale joka varmasti nostaa hänen mielialaansa, ainakin hetkeksi, kunnes työkaverin naama palauttaa hänet unelmista maanpinnalle. Sajoissa taustamusiikki onkin mahdollista mutta pitäiskö meiän aina vitutuksen tullessa vetäänapit korviin ja laittaa jotain maailman iloisinta musiikkia tulemaan. i don´t think so. Mitä isompi vitutus, sen raskaampaa musiikkia. Bullet for my valentine ei olis nyt hullumpi vaihtoehto, varsinki ku tajusin etten pistäny makarooneihin aikaa.. Ainut asia mikä muo tällä hetkellä vähä piristää on Eetu. mutta en sais ajatella asiaa niin. Nähtiin taas eilen ja käytiin subissa syömässä, ajeltiin ja juteltiin jo vähä ehkä syvällisemmistä asioista. Molemmilla on sama ongelma. Aina jutun alussa alkaa toinen ahdistaa, se ettei oo vapaa tai sitte että toinen tykkää liikaa. great, meil menee vahvasti. Haluun pysyy vielä etäisenä ettei tää koko homma kuse, mut ei sitten taas liian etäisenä ettei tää homma kaadu. Nyt mä tarvisin ja kipeesti sitä kultasta keskitietä. En muista edes koska viimeks musta olis tuntunu tältä, ihastuneelta. Tällai kunnolla. Muo ei häiritse siinä juurikaan mikää, ainakaan vielä, ja voisin niin hyvin kuvitella että jakaisin tän ihmisen kanssa vähä isomman osan mun elämää ku pari viikkoo. Mut tarina voi näyttää toiselta. Musta tuntuu että ajattelen liikaa mitä päästän suustani ja mietin liikaa miltä näytän. Pelkään oikeesti sitä että menetän taas ihmisen kenestä oikeesti oon kiinnostunu. Nyt en vaan aijo tehä sitä "roikkumis" virhettä, antaa asioitten kerranki edetä omalla tahdilla. Jos vaikka onnistaiski! Aina mä jaksan ihmetellä että miten ne ihmiset ketkä on nyt yhdessä ovat löytäneet toisensa? miten he pysyvät yhdessä? ja miten ylipäänsä molemmat voi tykätä toisistaan yhtä paljon? Noi asiat on mulle sellanen pandoran lipas ja toivoisin että se mulle vielä joskus aukeais. Onniin vaikea sanoa kenestäkään että mitä he ajattelevat sinusta, ja vielä vaikeampaa, miksi joku tietty henkilö on kiinnostunut juuri sinusta, eikä siitä sinun vieressä istuvasta monta kertaa kauniimmasta tytöstä jooka vielä kaikenlisäksi vaikuttaakin mukavalta? Näihin kysymyksiin en kai tule koskaan edes saamaan vastausta. Ja ehkä pitäisi tyytä siihen ettei joitakin kysymyksiä ole vain tarkoitettu ratkaistavaksi. Eikä joitakin suhteita tarkoitettu jatkettavaksi.

myyty

näin siinä taas kävi..olen ihastunut, tekis mieli sanoa "taas" mutta kyseinen sana saattaa toistua blogissani hieman liikaa(ainakin pojista puhuttaessa). Parin päivän viestien jälkeen uskaltauduin laittaa lauantaiillan pojalle viestiä, eetulle. Kädet hikosi ja olin aivan panikiissa, kaverit kannustivat laittamaan viestin ja toistivat vaan ettet sä siinä mitään menetä. Hetken kuluttua kutsu tulla ottamaan mun kanssa perjantaina yksi oli lähtenyt. Tanssi tunti jatkoi ja hetkeksi jo kerkesin unohtaa asian. Tuntien välillä kuitenki uteliaisuus heräsi ja kävin tarkastamassa puhelinta. " Kukahan se juoppo on? :D mut hei onnenpäivät: mul vapaa viikonloppu et tottakai lähen, jos sä vaan uskallat?" Naamalle nousi hymy. Torjutuksi tuleminen on yksi kamalimmista tunteista, tuntuu että oma itsetunto pojlettaisiin aivan maahan. Mutta loppujen lopuksi, miksi? Sehän vain yksi poika, yhden ihmisen mielipide, ja totuushan on ettei kaikkia voi miellyttää eikä edes tarvitse! Nyt onneksi vastaus oli positiivinen eikä tarvinnut vajota itsesääliin ja käpertyä kotona peiton alle tai lähteä vetämään päätä täyteen. Hauskinta tässä koko viesti jutussa oli se, että kun reenien lopputtua olin vastaamassa viestiin, oli heti perään tullut uusi. Eetu luuli että oli lähettänyt viestin väärään numeroon ja että kutsu ei ollu tarkoitettukkaan hänelle! No koko viesti häsellyksen Eetu kuitenkin tuli hakemaan muo ja mentiin käymään kahvilla, ilta jatkui yksille ja sen jälkeen abceelle juomaan batterya ja loppujen lopuksi vaan ajeltiin. Oli hauska huomata kuinka erilaisen kuvan oli itse mielessään muodostanut ja kuinka iloinen oli että se mielikuva romuttautui täysin. Olen aina sanonut kavereille että mulle tulee kauheen kiusallinen olo jos poika tarjoaa leffan tai kahvin tai jotain muuta ekoilla treffeillä. Eihän siinä edes tunneta, eikä se poika tarjoamalla mulle kahvia vallota mun sydäntä. Kerran jopa sanoin yhdelle pojalle että annathan sä ostaa mun ihan itte oman leffalipun. Ja niinpä sain ostaa itse oman leffalipun. Pieni asia, mutta mulle niin tärkeä. Niin siis, sain ostaa itse kahvini ja juomani, olin täysin omaitseni, luulin että olin ollut tämän edellisen pojankin kanssa joka oli niin "unelma", mutta nyt vasta huomasin että omaitsensä voi olla oikealla tavalla ja väärällä. Olen kova puhumaan, sen kuvan musta varmasti on saanut tämän blogin kauttakin mutta tykkään myös kuunnella, siks oli ihanaa että Eetu puhu ja kerto ittestään, ja kyseli. Mitä oikeesti kaikki pojat ei tee, kyllä ne kuuntelee, mutta kamalin tunne on se että itselleen tulee olo että "hitto, tota ei kiinnosta paskaakaan mitä mä selitän". Ja mulle, yks piirre mitä tarvitaan, sarkasmi ja taito vittuilla..Sit mä oon myyty. MIettikää tilanne, poika heittää sut kotiin, te suutelette tavalla että mä otan sut nyt. Sä nouset autosta ja sanot "soitellaa" poika vastaa "ai eiks sulle jo riittäny, nähää sit puolen vuoden päästä" sä suljet oven, kavelet pois päin käännyt ja hymyilet. vähän ajan päästä tulee viestissä jossa lukee, mäki sua. Joo tiiän, kaikki ei ymmärrä, mut mulle on tärkeää se että koko ajan on yllä semmonen jännite. Jos poika on liian helppo, adios mut jos se on yhtään hankala ja ihan vähä etäinen, myyty. Eihän elämä oo minkäänlaista jos koko ajan pelaa varman päälle, eihän? Koko ajan pitää olla vähä varpaillaan, ja odottaa vaan seuraavaa siirtoa. jep, seuraavaan siirtoon xx me

adios

Ihanaa sinkkuelämää! taas.. No tätähän minä halusin, ja sitä myös sain. Ainoa vaan, että miksi ihmeessä on niin vaikeaa olla kiinostumatta keneenkään. Aina kun sinulla on joku, haluat siitä eroon, tai löydät jonkun paremman(muka)(ja näin käy aika usein) ja sitten kun sinulla ei ole ketään tahdot jonkun kainaloon ja jonkun jota pitää kädestä kiinni ja rutistaa. Tai sitten edes kunnon..panon. Miksei nainen voi vaan olla, ilman miestä, kaiiikessa rauhassa,kaukana kaikkea draamaa. Niin no, draama kai on se juuri mitä haemme. mietin juuri yksipäivä asiaa joka itseasiassa on vaivannut jo aika pitkään ja luulempa etten saa sille ikinä kunnon vastausta. Aina kun meillä on kaikki asiat oikein hyvin niin sitten alamme takertua niihin pieniin asioihin ja yritämme väkisin saada aikaan jonkin ongelman ettei elämä vaan käy liian helpoksi, miksi? Kun ajattelee, siitä ei ole mitään järkeä, mutta silti me vaan teemme niin. Otetaan esimerkki tähän väliin; olin juuri tehnyt selväksi eräälle oikein ihanalle pojalle että minulla ei nyt vaans atu olemaan mitenkään aikaa tapailla sinua ja että kuinka mukava olet ja plaaplaaplaa. kuitenkin, vietin siis ihanaa aikaa vaan ja ainoastaan itseni kanssa. No, kavereitten kanssa päätettiin sitten että ei jumalauta pakko tässä on jotain keksiä ja lähdettiin sitten baariin. Mietittiin että kai me nyt yhdet pojat illaksi pokataan, olkoon kuinka kusipää vaan, kuhan sillä on hyvä kroppa ja naama. No, humala tila ehkä pääsi nousemaan hieman liian korkealle, jotenkin ihan vahingossa, niimpä kavelin jo yhden ihanan näköisen pojan kainalossa baarista pois ennen pilkkua. Tiesin että poika leijailee ehkä vähän liikaa jossain pilvien yläpuolella mutta ajattelin että mitäs sitte? tää on vaan tää yks ilta. Kuitenki kävi niin että ei sitte loppujen lopuks päädytty kummanpaa kämpille vaan jäätiin syömään kebabbia keskustaan ja juttelemaan johonki puiston penkille. 6 aikaa aamulla kävelin sitte kotiin päin korkkarit toisessa kädessä..ihastuneena. vittu. Niimpä, vaikka kuinka yritin yhden illan juttua se ei onnistunut. Ollaan nyt tekstattu pari päivää niitä näitä ja kuljen joka paikkaan puhelin kädessä odottaen teksti viestiä. Oon itte kuitenki niin ylpee että minähän en sille viestiä ennen sitä laita. Nää valitettavasti on vaan niin nähtyjä. Kun ihastun kilttiin ja ihanaan poikaan, joka tykkää musta eikä ikinä tekis mitenkään tyhmästi mä feidaan koska multa menee milenkiinto, ja koska mulla ei oo enään mitään metsästettävää, mä vaan kyllästyn. Kun taas ihastun poikaan josta löytyy pieni kusipää, ripaus pahaa poikaa, fruittaria, ihania vaatteita ja naistenmiestä, oon myyty. ja sitte mun sydämeen sattuu. Ja tää tapaus on niin selvä jälkimmäinen. Mut kerranki oon jo varautunu, varautunu ensinnäki siihen ettei se haluu ees nähä muo. PIenet romanssit on parhaita, jotka loppuu ennen riitoja jotka on kestäny tarpeeks kauan mutta ei liikaa, semmosseet missä koko aika ollaan oltu täysin ihastuneita ja niin vangittuina toisen suudelmiin ja silmiin. Sitten kun se muuttuu arjeksi. adios. Mutta on hauska nähdä, kuka vie oman sydämensä mukanaan, kuka se on johon ei kyllästy,, jonka suudelmiin jaksaa aina hukkua? Koska en halua ikinä suhteessa sitä tunnetta, kun suudelmat ei tunnu miltään, kun kaikki hellyys muuttuu rutiiniksi, kun kaikki yllätykset ja romantiikka on vaan rapistunut tuhkaksi. eihän elämä tule olemaan pitkässä suhteessa ikinä alkuhuumaa, mutta silloin ihmisen, jonka kanssa jaat elämäsi täytyy olla sinulle juuri niin oikea, että jaksat sittenkin kun alku huuma on ohi. kerron sitten. yours faithfully me

your way

Eilen viimeksi kun ajoin kotipihaan autolla, paiskasin autonoven kiinni, juoksin sisään, en sanonut kellekkään mitään, nappasin vaan salikamat ja lähdin. Salilla juoksin paidan märäks ja sitte, olo vaan helpotti. Joskus vituttaa vaan niin paljo ettei sitä pysty edes kontrolloimaan, ja yleensä vitutus johtuu niin maailman pienimmistä asioista. kuten pojista ja kavereista. Mietin aina, että jos joku ihminen saa sut melkein hajoamaan, niin että sun tekee mieli hakata auton rattia, huutaa ja itkee niin mitä semmosseen ihmisen kanssa tekee? varmsinki ku sysymys on kaverista. Ok, Joskus kaikkien naama vituttaa, eihän sille voi mitää, mutta miettikää että teillä on ystävä, jonka vittuilua saatte kuulla päivittäin, kenen suusta ette oikeastaan koskaan(muuta kuin äärimmäisessä humalssa) kuule mitään mukavaa, joka pitää aina itseään parempana, ei kestä että sinulla on parempia ystäviä kuin hän, hänen käytöksensä vaikuttaa mustasukkaiselta ja jos juhlit ja pidät kivaa tai lähdet jonnekki niin hän ei voi kuunnella sinua ja vain olla iloinen puolestasi vaan hän alkaa heti kertoa kuinka kivaa hänellä on ollut tai sitten hän ei ole vain jaksanut lähteä mihkään koska pitää välillä miettiä mihin sen vapaa ajan tuhlaa. Ihminen joka ei ota minkäänlaista kritiikkiä vastaan, hän on aina oikeassa ja suuttuu melkein kaikesta mistä hänelle mainitsee ja jonka kanssa pitää koko ajan olla varpaillaan. Ei kuullosta kovin kivalta? no hauskin juttu tässä onkin sitten se, että minkä takia tuollaisen ystävän kanssa ylipäätään on? Siihen vaan jotenki jää kierteeseen. Annat lopulta kaiken anteeksi, siedät sen vittuilun ja kaverin pahat päivät. Sitä aattelee et meil on kuitenki niin hauskaa aina yhessä..mut sit alkaa miettiin..et nii, ku me tehään sitä mitä se haluu. Oon nyt pikku hiljaa alkanu tajuta sen, että miksi kiduttaa itseään niiden pienien hyvien hetkien takia, kun on olemassa kavereita keiden kanssa saa olla niin vapaa ja omaitsensä kuin vain mahdollista. Ystävyys ei ole todellakaan sitä että vertaillaan toisiaan, puhutaan pahaa selän takana, ei kunnioiteta toista yhtään eikä suostuta tekmään kompromisseja. noi asiat päin vastoin ja vähän lisää, se on ystävyyttä.Mulla on 3 kaveria keiden kanssa liikutaan todella paljon nelistään, kaikki ollaan aivan erilaisia mutta mä en vois ikinä kuvitellakkaan että sitä porukkaa ei olis. Kaikki niin mahtavia tyyppejä. Kuinka monelle voitte ihan rehellisesti kertoa aivan kaikein? synkimmät salaisuudet ja noloimmat haaveet ja kaikki pikku mokat mitä olet elämässä tehnyt, häpeilemättäja kiertelemättä asioita? mulla niitä on kolme. Mä toivon että kukaan ei elämässä tee sitä virhettä minkä mä oon tehny, uppoa niin syvälle jonkun kaverin elämään, että sieltä on lähes mahdoton uida pois. Ihmistä, on se sitten kuka tahansa läheinen, sitä on vaikea päästää lähtemään, on vaikea olla olematta osallisena ihmisen elämään kenen kanssaolet ollut hyvä kaveri 6 luokalta lähtien.Joskus vaan pitää tehdä valintoja, varmsinki kun tullaan siihen pisteeseen että tekisi mieli heitellä tavaroita seinille ja siinä vaiheessa kun sun käytöksesi alkaa häiritsemään muita ihmisiä. Jokainen loppujen lopuksi elää elämäänsä vain itselleen, ja rakentaa siitä juuri sellaisen mitä haluaa. Kukaan ei saa tulla sanomaan sinulle kenen kanssa sinun tulisi seurustella, tai varsinkaan haukkua poikaystävääsi jayrittäen tehdä kaikkensa ettei sinulla olisi ketään, koska vaan hänellä saa olla. Sinä itse kirjoitat oman elämäsi käsikirjoituksen, ja maustat sen haluamillasi henkilöillä ja lavasteilla. yours truly

mustavalkoista?

Melkein itseänikin naurattaa, tarina toistaa itseään, jälleen kerran. Niin ihanan ja jopa romanttisenkin ensi tapaamisemme jälkeen kävimme elokuvissa ja linnanmäellä. Olin edelleen taivaassa. Osasin olla täysin omaitseni, nolata itseni täysin, syödä hyvällä omalla tunnolla makkaraperunoita kenenkään tuomitsematta itseäni, nauraa vapaasti ja tuntea kun joku tarttuu sinuun ja halaa sinua tiukasti takaa päin ja suutelee hiuksiasi. Harvoin ruokapaikkaa etsiessä ja kyessäni toiselta "mitä sinä haluat" saan vastauseksi "sut". Se oli liian hyvää kestääkseen. roadtripin olin vielä ihan hänen lumoissa, soiteltiin ja tekstailtiin. Hän oli se jolle pystyin soittamaan keskiviikko iltana hotellihuoneesta itku kurkussa koska olin niin kipeä. Mutta sitten lähdettiin pipefesteille, ja kavereitten kanssa päätettiin antaa itsellemme free passit, eli kuka vaan saa tehdä mitä vaan eikä niistä enään koskaan tulla puhumaan. Hullua vai mitä? No mähän oli periaatteessa vielä ihan sinkku? Niin siinä sitten kävi että tapasin pojan. Tapa jolla tavattiin vaan on huvittava. Aloin kaveri kanssa bongailemaan hyvän näköisiä poikia ilman mitään sen suurempia taka-ajatuksia. Kun silimiini osuu tosi suloinen, ujon olinen poika joka seisoo kaverinsa kanssa. Pienessä, ehkä vähän isommassakin humalassa päätään että what the hell, antaa mennä. Niinpä kaverini todettua sen hyväksi ideaksi marssin pojan luo ja sanon " sä tosi hyvän näkönen" vittu mikä mäntti.. no poika vastaa "oot säki IHAN sulonen" voiei.. ja mitä minä menin vielä sanomaan. "saanko pussata suo?" mnitä hittoa oonko jollain ekalla luokalla. mitä mun päässä on sillon liikkunut, voin sanoa ettei ainakaan aivot. sit se vaan pudistaa päätään ja mä lähen nolona pois paikalta, loppujen lopuksi kuitenkin kaverini kanssa nauraen. Ei tosiaan ollu sitten enään kauheesti varaa juotavaan joten humala alko laskeen siinä pikku hiljaa. oltiin menossa kattomaan keikkaa mäelle kun nään sen saman pojan istuvan siinä mäessä, yksin. Päätin heti etten varmasti edes katso häneen päin, mut ennen ku kerkeen suutani avaan huomaan että kaverini on jo juossu jutteleen sille ja kertoo kaikkee kuinka kiinnostunu oon siitä ja sanoo et ollan täysikäsiä ym kivaa. Ennen ku huomaankaan istun pojan vieressä ja hetken kuluttua kävelen sen kanssa niitten mökille ja mennään kavelylle. Se oli niin mukava, ujo, mutta mukava. Ihan taysin mun tyylinen. Sillä on haaveita, se opiskelee vaatesuunnittelua, tietää mitä ase ainakin haluaa tehdä isompana. meillä vaan loksahti palat kohilleen. Se heitti mut kotiin ja hetken päästä jo suudeltiin. Olin hänen kanssaan alueella koko loppufestarit. Nyt jälkeen päin sovittiin että kun se löytää tiensä helsinkiin me nähtäisiin. sitä odotellen. Ja voitte kuvitella että olin laskeutunut pilven reunalta enkä haaveillut enään "sen vanhan" pojan kainaloon. Tarkemmin ajatellen meillä ei olisi edes mitään yhteistä. Se on töissä ja on tyytyväinen kuhan vain rahaa tulee, ei työpaikalla niin väliä. Se ei ole suunnitellut muuttoa muualle vaan asuu yksin kerrostaloasunnossa. HÄn ei oo päässy vielä edes lukiosta, vaikka on kyllä reippaasti jo sen ikäinen että olisi pitänyt. Onhan se ihana ja kaikkea mutta se ei vain riitä, vai riittääkö? riittääkö se että sinulla on tuki ja turva, joku joka tykkää sinusta valtavasti, enemmän kuin sinä itse. En halua vielä tässä vaiheessa saada pojalta viestejä joissa hän kertoo kuinka ihana olen ja että hän on ihastunut minuun todella pahasti. Se saa vaan ahdistumaan ja valitettavasti mä menetän mielenkiinnon.Elämä ei todellakaan oo niin helppoo ja mustavalkosta mitä sitä yleensä kuvittelisettä se on. Maailma itseasiassa on täynnä värejä, joskus niitä on jopa liikaa. Mutta mä oon sitä mieltä että elämä on kuin moottoritie, ennen kuin jaat sen jonkun kanssa, sinun täytyy poiketa monella pikkutiellä löytääksesi itsesi ja vasa sitten voit jatkaa. Ehkä me jotkut poikkeamme hieman toisia enemmän niillä pikkuteillä mutta who relly cares?

maybe?

sataa taas vettä..ja tänään nään sen pojan, juuri sen pojan jonka tapasin baarissa lauantaina. Jännittää aivan kamalasti, enkä edes ymmärrä miksi? päässä pyörii ajatukset että mitä jossei keksitä mitään puhuttavaa? mihin me mennään? mitä tehdään? vatsaa kouristaa. Puhelin soi, nään hänen nimen ruudussa. 20 minuutin päästä hän tulisi hankemaan minut. minuutit kuluvat nopeasti. Nyt kello on 0:22, istun koneen edessä ja olo on mahtava. hän haki mut meiltä ja ajettiin kaupunkiin, käveltiin ja juteltiin, eikä aiheistakaan ollu pulaa koska oon välillä aivan kamala puhumaan! istuttiin varmasti tunti yhdellä penkillä, juteltiin kaikesta, se oli niin luonnollista. ihan ku oltais tunnettu aina. loppujen lopuks päädyttiin prisman kautta vuokraan leffaa ja päädyin sitte niille. katottiin ehkä maailman paskin leffa, mut se ei haitannu koska seura oli hyvää. en tiedä mikä sen tekee, ikä vai vaan luonne mut se osas sanoo asioita jotka tuntu hyvältä ja joilla oikeesti on merkitystä.ihastuin.yksinkertaista. nyt on flunssanen olo ja huomenna pitäs lähtee road trpille, saa nähdä kuinka matka menee jos sairastan koko ajan..Nyt haluisin vaan pojan kainaloon nukkumaan, peiton alle pois tästä maailmasta, hetkeksi. Kirjoittelen taas kun reissuiltani kerkeän.yours truly me

muutama muu ja yksi

hiki valuu ja tuntuu että kuolisin kuumuuteen, aurinko paistaa suotaan kohti palanutta selkää ja saa sen kuumottamaan ikävästi. olen kreetalla, 36 asteen kuumuudessa, tai itseasiassa olin. otan mukavan asennon aurinkotuolissa, laitan ipodista soimaan riseagainstia. siinä makaan, täysin auringon armoilla. hetken päästä hätkähdän siihen kun joku tulee puhumaan minulle. se joku on minun täti, jonka perheen kanssa olin lähtenyt matkalle. tätini kysyy jos välittäisin jostain juotavasta. otan breezerin. altaalle on ilmestynyt ihanan ruskettunut poika, vai pitäisikö oikeastaan sanoa että mies. vatsalihakset paistavat silmiini kun hän kävelee veden rajassa..sukelluslaitteen kanssa? tilanteesta päätellen hän on joku matka toimiston sukellus opettaja tai vastaava, koska hän tuli pitämään ohjelmaa ihmisille altaalla, ihmiset siis saivat kokeilla sukelluslaitteella sukeltamista. katseet kohtasivat, se oli vangitseva hetki. kuljin hänen ohi hänen seisoessaan altaan reunalla. katseeseeni vastattiin niin ihanalla hymyllä että hyvä etten olisi syöksynyt hänen kaulaansa ja upottautunut niihin suklaan ruskeisiin silmiin. harmi vain että siihen se jäi. vaikka kuinka yritti, en löytänyt häntä enään. muutenkin kreikassa sai ihan mukavasti silmäniskuja ja hymyjä, tosin kreikkalaisilta, useimmiten ravintolan työtekijöiltä. Jotkut olivat niin syötävän hyvän näköisiä että olisi tehnyt mieli vain kävellä pimeseen käytävään tai nurkan taakse, vinkata hänet mukaan ja viettää siellä hetki.. mutta kuka nyt oikeasti niin tekee? vain elokuvissa tehdään niin, mutta miksi tässä "oikeassa" elämässä ilman saippuakuplia ole sellaista rohkeutta? miksemme vain kävele sen ihmisen luokse joka näyttää mielenkiinotselta ja ala juttelemaan, vaikkapa kadullakin, ei vain baarissa. se oikea saattaa kävellä ohitse, ja sinä vain mietit että no, siinä oli taas yksi sellainen hymyilevä hyvän näköinen ohikulkija. jos lauantaina baarissa, sen pojan kaveri ei olisi tullut jutteleman minulle, me ei ehkä oltais ikinä tavattu, en olis välttämättä sinä iltana kävellyt kenenkään kanssa käsikädessä kotiin, ja katsonut jotain ihmistä silmiin ja nähnyt miten onnellinen pienen ajan päästä olisin.jos olen. se että joku sanoo sinulle että "mä en voi kuvitella että mä saan olla nyt sun kanssa tässä, osasin odottaa meiän tapaamiselta vaan jotain et vaihetaan vähä kuulumisia, tää on enemmän ku osasin ikinä kuvitella" se on jotain niin kaunista. se sano sillon illalla ja seuraavan päivän viesteissä sellasssia asioita, mitä kukaan poika ei oo koskaan sanonu, jotain sellasta mitä tuun aina arvostamaan. sen jälkeen kreikkalaiset ja sukellusopettajat jäi mun tiellä sateisen pilven alle, kun mä itte jatkan johonki kuivempaan ja aurinkoisempaan paikkaan..ei tietenkään kirjaimellisesti, sehän tossa säässä olisi aivan mahdotonta.

terveisiä pilven reunalta

täydellinen alku tarinalle, joka ei ole vielä alkanut, eikä tiedä että alkaako edes koskaan. Baarista ei ikinä uskoisi löytävän ketään, josta vois edes ajatella yhen illan juttua enemmän. mulle kävi just niinku ei olis ikinä uskonu. poikien suhteen maailman epäonnisin(no ei nyt ihan) tyttö sattui ihastumaan. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa, en pysty edes hengittään normaalisti. rinnassa on puristava tunne, tunne joka saa sinut voimaan niin hyvin että voisit vaan itkeä ilon kyyneleitä ja hymyillä, tunne, joka saa sinut melkeen luulemaan että osaat lentää.eilen kun kävin baarista kotiin, en voinut sille mitään, mutta itkin ja itkin..onnesta. tunti ennen pilkkua joku poika, jota en oo ikinä ennen nähny tulee jutteleen, se sanoo että sen yks kaveri haluis tutustua muhun ja samalla osotti sormella viereiselle penkille. siinä istu poika, nolona, söpönä, ujona, ja niin katseen vangitsevana. juttelun yötä sain selville että poika oli katellu muo jo monena iltana mutta ei ollut vaan uskaltanu tulla sanomaan mitään, itte en ollu koskaan edes nähnyt kyseistä ihmistä. selvis myös että ollaan pieninä leikitty yhessä, tai ainaki oltu samassa porukassa, koska olin aina niitten pienempien seurassa, tietysti koska se on muo kolme vuotta vanhempi. outoo. mut meil vaan synkkas heti. se suuteli niin ihanan hellästi, voisin vaan hukuttautuu siihen hetkeen ku tavattiin, ihan niinku muuta maailmaa ei olis ollu olemassa. en tienny et taivaaseen pääsee elävänäki. nähään ens tiistaina senkaa, se laitto viestissä että se ei kestäis jos ei näkis muo ennen meiän roadtrippii mille lähetään tyttäjen kaa keskiviikkona. Ihana kun ihminen on kasvanut pois siltä tasolta millä meiän ikäset on, siis 18 vuotiaat, ku ei tartte esittää mitään, ja asiat voi oikeesti sanoa niinku ne on. ei tartte pelata mitään pelejä tunteitten kaa, jos niitä on, niin niistä kerrotaan ja ne näytetään. toivotaan, että tästä tulee jotain, toivottavasti saan vihdoin vetää sen hertan pakasta. terveisiä pilven reunalta

who cares?

mikäs tässä, neljän tunnin pääsät pitäs lähteä kattomaan sinkkuelämää leffaa, syömään hyvin ja ehkä ottamaan muutama. eikä yhtään nappais, johtuen varmastikkin siitä että minä en puhu porukoille eikä ne mulle, ja tosiaan äitin kanssa pitäs sinne lähtee, plus mun kaverin ja sen äitin. ei oo kiva kuulla omilta porukoilta että ne epäilee että käytän huumeita vaan sen takia koska kulutin ruisrockissa liikaa rahaa..luulin että luottamusta olis edes sen verran, ei näy pilviä. no huomenna aamusta lähtö kreikkaan bongaileen poikia ja ottaan sunnyy, toivottavasti tulisin sieltä ihan pavun ruskeena eikä tarvis huolehtii mustista silmänalusista! en tajua mikä ihmisillä nykyään ihan yleisesti on, varsinkin nuorilla. kukaan ei halua sitoutua, halutaan vaan juosta baarista toiseen ja testata joka miehen varusteet. sitten pidetäänkin tyttöjen ilta missä vertaillaan "urheilu" suorituksia. Okei, myönnetään, teen sitä aina silloin tällöin itekki, enkä kiellä sitä, mut haluisin tosta saatanan yhenillan oravan pyörästä pois, hitto. ruisrockissaki luulin että tapasin vihdoinki pojan johon voisin edes vähän aikaa pitää yhteyttä, ehkä nähäkki, just sen takia vaan koska se ei vaikuttanu samalta ku muut pojat. se ei ollu heti käymäs pääälle. Ja hetken jopa tuntu et sitä oikeesti kiinnosti kaikki asiat mistä puhuin. mut eipä oo tullu yhteyden ottoo, siis mun viimesen viestin jälkeen. kaikki ne haluu vaan sitä, sitä yhtä kuuluisaa asiaa.. muistan ku oli pienempi, ja tapas jonku ihanan pojan. Sit sovittiin treffit ja ennen niitä oltiin ihan paiseis ja hikoiltiin varmaan viikko ennen sitä. sit ku ne vihdoin tuli, aluks oli kiusallista, sit vähä juteltiin ja lopuks halattiin ja sovittiin et soitellaan, siitä juttu vasta sitten eteni..mutta hitaasti! nykyään se on niin että ensin hypätään sänkyyn ja sitte mennään ulos, ja sittenki on kiusallista mutta ei siksi että ei keksisi mitään puhuttavaa vaan siksi että on muutama ilta sitten nähnyt toisen alasti ja tietää jo miltä toinen tuntuu. Missä ihana ensisuudelma? mun kaverin 14 vuotias veli sano että "hitto ku on pelannu wowii niin paljo ettei oo kerenny saada naista, täs alkaa oleen jo vähä puutteessa" aluks en edes halunnu kuulla tota, tai ymmärtää. jotenki..no ihan sama! Mun yhellä kaverillaki on ollu nyt tässä viimesen vuoden aikana 15 petikumppania, missäs ne mun miehet viipyy? vaikka tuskimpa haluisin raottaa peittooni ihan noin monelle. no, kukin tyylillään. Kaiken kaikkiaan, ketään ei kiinnosta enään mikään muu ku viina ja miehet. Kuhan raha siittää baariin niin kaikki on hyvin. Saanko sitten kysyä, mitä vittua me sitten opiskelemme? No, niinku jo sanoin, kukin tyylillään. yours fuckin truly..me

sydämen muotoinen kortti puuttuu pakast

en uskonutkaan että vaikka olen ollut täysikäinen noin 4 kuukautta että baarissa käyminen olisi tylsää.. ihan oikeasti! olin viime lauantaina baarissa, ok, tunnelma siellä saattoi johtua siitäkin että kaikki baarissa olijat olivat puolituttuja enkä lähtenyt muuta kun jätkä porukassa liikkeelle niin arvatusti minulle ei löytynyt hirveästi juorukaveria eikä ketään kenen kanssa arvostella ihmisten hirveetä baari pukeutumista. en ollu muutenkaan kovin tyytyväinen omaani ruskeatoppi-mustathousut yhdistelmään, vaatteitten kanssa flippas sinä päivänä ja pahasti! Joen kaikinpuolin huono päivä lähteä baariin mutta pakko oli päästää, siitä oli meinaan ikuisuus kun viimeksi oon ollu! no baarin alakerrassa kaverini, siis poika juoksee mun ohi ja huutaa et hei voitko pitää tätä hetken. Niimpä seison keskellä tanssilattiaa, kaverin paitä kädessä kun hirveä joukku puolialastomia(myös kavereitani) seisoo seinän vieressä olevalla korokkeella ja laulaa suomirockia. kaikilla muilla siis taisi olla hauskaa..Ensinnäkään, en ymmärrä muijia. Onko niin hienoa keikuttaa persettä poikien edessä kilon pakkelit naamassa ja hinkata itseään pahimmassa tapauksessa keskiikäiseen mieheen? Just puhuttiin kaverin kanssa jonka kaa ollaan tanssittu iäisyys yhessä samoissa ryhmissä ja mietittiin streetin sm-kisoihin osallistumista että sitte ku mun kaveri täyttää nnii nihdoin on tanssi kaveri jolle se tanssilattialla oleminen on paljon muutaki ku jätkien iskemistä. Tämä on yksiasia mihin vaan palaa kiinni baareissa, plus siihen että mikä vittu teitä poikia vaivaa?! onko niin vaikea tulla juttelemaan, kyllä silmä peli onnistuu mutta sitten kun pitäisi edetä..niin multa loppuu tohon kohtaan jopa sanatki, niin vaikeeta se niille on! tai sitten ne etenee ja tulee puristeleen perseestä. jes! kiitti! oi minkä vaikutuksen teitkään! kerranki mulla oli tosi löysät valkoset farkut jotka roikku tosipaljon, hyvä että huomas että persettä edes on, niin yks mies tuli sanoon että helvetin hyvä perse sulla" mä kylmän rauhallisesti vastasin että "aion? mun tietääkseni näitten huosujen kaa siitä eivoo sanoo mitään joten keksi parempi iskulause ja tuu sit vaik takas" ja hymyilin kauniisti. Oon joskus niin jäätävä että mmulla ei olis edes hirveesti varaa valittaa poikapuutteista. Näin muuten siel kans mun kaverin jota nään tosi harvoin ja se oli just täyttäny 18 ja oli juhlimas, siin sit juteltiin kaiken näköstä ja puhe meni jotenki siihen että se kysy mun pojista. no, vakilauseella meni, eli siis ei oo tällä hetkelläja kiusaantunu hymy. No me molemmat ollaan sellassia että kummallakaan ei oo ollu pitkään aikaan ketään, mut molemmat on halunnu. sitte ihan kohteiaisuuttani kysyin että entäs sun naisasiat vaikka olin ihan varma että vastaus on että sinkku edelleen, mutta.. sillä onki tyttö! eli siis oikeesti kaikilla on joku paitsi..sitte se läväyttää vielä että "olisin halunnu sun kaa sillon joskus lähtee ulos mutta en uskaltanu koskaan kysyy.. niinpä! "if there was any justice in the world i would be your man, and you would be my girl" kiitos james blunt, taas. Perjantai tosin meni hieman paremmin kun vanhaan kaveriporukkaan jossa liikutaan aina silloin tällöin oli tullu vähä uutta lihaa. Sainpahan mäki kerranki kainalon mihin käpertyy kattoon leffaa ja mennä nukkumaan..yksi yökin voi pelastaa monta yksinäistä yötä. yours truly I

lopussa?

MInusta tätä nykyä tuntuu että pojat on oikeasti, siis aivan oikeasti finito,loppu. Niitä oikeesti saa ettiä koiran ja haulikon kanssa jos jaksaa nähdä vaivaa, minä en ainakaan jaksa. Oltiin isolla kaveri porukalla juhannuksena yyterissä, mahtava paikka! no mutta kuitenki, humala taso oli kova, menin siinä sitten avautumaan vanhalle ihastukselleni, tiedätte kenestä puhun jos luette tekstin "miksi?". tää henkilö toruju mut niin kylmästi ku vain voi " en oo kiinnostunu" kiitti vitusti näistä! itkin sitte semosseet 2 tuntia pitkin yyteriä, alkoholilla ei toki ollu mitään vaikutusta asiaan, huhhuh ! no kuitenki loppu lopuks tää poika halas muo ja sano et kylsä viel jonku löydät, niin perus lause. "kylsä viel jonku löydät" you wish..i wish.. no kuitenki, aattelin sitte itkujen jälkee et ei helvetti, paikkahan on täynnä jätkiä, aina mul on joku ollu et kyl nytki irtoo..mut ei..joko ne esittää niin helvetin vaikeesti tavoteltavia, ne on varattuja tai muuten vaan niiiiin söpöjä ettei niit edes kehtaa lähestyy. ja jos joku lähestyy toteen sen yleensä niin ällöttäväks ja limaseks et jalat ei riitä tarpeeks kovaan karkuun lähtemiseen. Oli mul sit "juttua" yhen tutun pojan kaa, se on -88 mut hirveen hiljanen, mut hyvän näkönen ja aah mitä vaatteita, mut mitään ei tapahtunu, sou sad! Mut sitte törmäsin mun yhteen kaveriin joka oli kans sanonu tulevansa sinne niin se oli jo kerenny pokaan jonku pojan ja nyt ootteli siltä puheluu, sitte eilen ku soitin sille niin ne oli pitänyt pienet sessiot yleisessä kylpytilassa, vaikka se kyllä väitti että ovi oli lukossa ja totes vaan " en kyllä mee takuuseen että mitä oven toisella puolella olijat oli kuullu..Nyt sillä on sitte polvet mustelmilla ja kaula.. Kai ne hyvän näköset vaan hiippaili aina karkuun ku ei niitä siellä näkyny, tai sitte jos näky niin niillä oli toisessa kädessä jonkun toisen käsi. Meiän porukas oli mukana yks poika kenet oon aina tienny mut en oo oikeastaan jutellu ikinä sen kanssa sen enempää, mut se on aina kattonu muo hirveen pitkään, siis sillee et ei kukaan muu oo mitään huomannu mut mä itte oon. Nyt sitte reissus tutustuin kyseiseen henkilöön ja se oli aivan törkeen mukava,ja meil meni ihan mukavasti yksiin, mut se silti kattoo aina smalla tavalla, tosi kummallista. Ja eikä siinä muuten mitään mutta se on seurustellu yhen tytön kaa jo puoltoistavuotta. eli aika pitkään, ja vaikka se onki sellanen "naisten mies" ja vähä likanenki muitten tyttöjen kanssa, siis jutuissa niin en usko että se ikinä pettäis sen tyttöystävää, ehkä ihan hyväki niin..! Mut nyt on suihkun paikka ja sitte lähtö kaverille, aika varmasti tulossa leffa ilta, ainaki sään perusteella! ja sitte vois kattoo tallennuksesta vähä gossippeja ! yours truly girl next door

joskus rennommin, vai ei sittenkään?

Astetta rauhallisempi viikonloppu..Päätin lähtee perjantaina perheen kanssa maalle mummolaan koska en oo käyny siellä pitkäänpitkään aikaan ja muutenki antibioottikuuri päällä niin juhliinkaan ei oikein voinu lähtee..ja paska, taas unohin ottaa lääkkeen..no kuitenki. Käytiin sitte mun kaverin kaa pyöriin vähä keskustassa kun se oli kans saanu ajokortin, onhan ne maalaispojat niin söpöjä lippiksineen ja ah niin muodikkaineen vaatteinee..huoh..muutenki kaupunki oli niin kuollut kun ne vähäisetkin ihmiset kaupungista oli lähteny provinssirockiin joten olin mummolassa jo noin puoli 11 aikaa, what a night! ja vikko jatku serkkuja hoitaen. Onneks torstaina päsee jo kunnolla rentoutuun kaverilla, tai eihän tämäkään mitään hieveän rakka ole mutta voisin sanoa että rentoutumaan vähän eritavalla. Nyt tekis mieli vaan vetää parhaat kamppeet niskaan ja pokat päähän ja lähtee kierteleen kaupungille kavereitten kaa ja istuun vaikka rantaan tarkistaan pojat, ja niitten vatsat..namm..Kavereitten kaa usein oikein kauhistutaat ku herätään siihen kuinka pinnallisia ollaan, "joo siis pojalla pitää olla semmonen lätkän pelaajan kroppa, semmonen y- kroppanen" "siis millanen" " no siis semmonen et ei mitkän kauheen leveet hartiat mut semmosseet sopivat ja sitte vyötärltä vähä kapeempi ettei oo semmonen tasapaksu, ja tietenki aivan helvetin hyvät vatsalihakset, mut ei sit kuitenkaan liian.

miksi?

"you`re beautiful, you`re beautiful.." Kaikki varmasti tunnistaa kappaleen pelkistä kertosäkeistön sanoista, ja minun tuskimpa tarvitsee kertoa että esittäjä on james blunt. Mutta ei sen enempää kappaleesta tai esittäjästä, en olisi muuten maininnut kyseistä kappaletta ellei siihen liittyis kipeitä muistoja. MIkä niissä jossain pojissa on kun niistä ei vaan osaa päästää irti vaikka niiden suhteen toivo on jo mennyttä, sitä kai vaan ajattelee että "entä jos.." Niin ainaki mä aattelin tai aattelen tai jotain..ääh.. Mun kaverit jakso aina jauhaa että ei se oo ees hyvän näkönen ja et se on ihan kusipää, mut sitte taas mä tiesin et se on mukava..mut et se on lätkänpelaaja ja niist ei tiedettävästi koidu muuta ku sydänsuruja, tai ainaki mun kohalla. Kaikki alko kun olin mun kaverilla ja sinne jotenki vahingossa pääs tulemaan liikaa ihmisiä. Mä en ollu yhtään harmissani tapahtuneesta koska tää kyseinen henkilö tuli myös sinne. Kaikista ihanninta oli, vaikka molemmilla oli pieni humala päällä, kaikki mitä tehtiin jäi halaukseen ja kädestä pitoon. Sekin on varmasti yksi syy mikä herätti mussa niin suuren kiinnostuksen, että se ei ollu heti repimässä vaatteita pois ja tunkemassa päälle, niinku valitettavasti enemmistö pojista humalassa.. Nähtiin sitte yhden pojan synttäreillä ja jatkettiin siitä sitten seuraaviin illanistujaisiin jossa istuttiin kahestaan sohvalla ja voicelta tulee mikäs muukaan ku james bluntin you´re beautiful. Katottiin toisiamme pitkään syvälle silmiin ja se sano mulle sen biisi kertosäkeen sanat ja sit me suudeltiin.aah.. en vaan saa sitä hetkeä pois mun mielestä, se oli niiin..no kuitenkin käytiin kerran ulkona yhessä ja siihen se sitte jäikin, se sano että sillä ei oo aikaa tyttöystävälle että oon tosi ihana ja blaablaablaa..kuultu satatuhattamiljoonaa kertaa kiitos ! Ollaan nyt ihan kavereita, mut jos se sanois et se haluis jotain niin luulen että mun olis tosi paha laittaa vastaan, vaikka pitäski ehkä..Miksi me ollaan aina valmiita syöksymään pojan kaulaan kun niitten aikatauluun vaan sopii, muutenkin naiset jäävät aina roikkumaan enemmän miehiin kuin toisinpäin..todella epäreilua. Ja senkun pitäisi mennä niiin toisinpäin. Mut olishan tää pitäny arvata, mietitäänpäs niitä biisin sanoja "But it's time to face the truth, I will never be with you." "But we shared a moment that will last till the end." Näihin sanoihin on tosi hyvä lopettaa, ainaki tältä erää, eiköhän tuolta taskunpohjalta löydy vielä monta sydänsärkevää tarinaa ja ehkä muutama hauskakin. Ja eihän sitä koskaan tiedä mitä huomenna tapahtuu! Nyt pyörimään täydellisten naisten uusin jakso, eihän tästä muuten hengissä selviä. yours truly: me

salaisesti tuttuko?

Mikä niissä varatuissa kiinnostaa? kysymykseen ei ehkä löydy yhtä oikeaa vastausta mutta omalla kohdallani voisin sanoa että vaara tulla nähdyksi ja varsinkin se että saa palan jonkun muun omaa, pääsee koskemaan siihen mikä on kiellettyä. Ja miksi aina se toisen oma kulta tuntuu niin täydelliseltä jos sitä omaa kultaa ei ole. Onko varatun kanssa oleminen nyt sitten edes loppujen lopuksi niin väärin? monen mielestä on, ja onhan se! En itsekkään kiellä sitä, mutta entä jos asiaa ajattelisi toiselta kantilta. Jos poika kerran on valmis pettämään ja hyppäämään sänkyyn sinun kanssasi voisi ajatella myös että hei " minähän vain pelastin kaksi ihmistä tuhoontuomitulta suhteelta", nimittäin mikään suhde ei voi toimia jos voi heti tarjouksen sattuessa hypätä uuteen suhteeseen. minullasattuu olemaan tästä hyvä esimerkki.. Eräs ystäväni on jo noin puolitoistavuotta on/offaillu yhden pojan kanssa. Poika on täydellinen, kuvitelkaa; ruskettunut iho, urheilijan kroppa, pitkä ja raamikas, eikä naamassakaan ole paljon haukkumisen varaa. Kohtelias, kuuntelee ja haluaa aina olla mieliksi, mutta osaa myös sanoa kun siihen on aihetta. Ystävänikin on sitä mieltä että enempää ei voisi toivoa. Silti kerta toisensa jälkeen hän ihastuu "parempaan" poikaan, pettää unelmamiestään ja tulle sanomaan mulle " ei oikeesti, tää se nyt on, tää on se mitä oon hakenu eise(sanotaan nyt vaikka miro) miro oo mitään tähän verrattuna"kuluu hieman aikaa ja " ei kyl se on miro, ihan oikeesti, en tiiä mitä mä taas ajattelin". Ja aina "miro" ottaa mun kaverin takasin, aina. ja aina mun kaveri löytää uuden..paremman..niinhän sitä luulis. Mutta tässä on hyvä esimerkki että tämä kyseinen poika ei vaan voi olla mun kaverille se oikea, koska kertatoisensa jälkeen hän pystyy ihastumaan muihin eikä pettäminenkään näytä tekevän kipeää.. Oon itse huono moralisoimaan ketään näistä asioista koska niitä varattuja on jo kerennyt muutama kertymään, vaikka yhdestäkään en ole vielä jäänyt kiinni! Yhdenkin pojan kanssa lukittauduttiin vessaan yksissä isoissa synttäri pileissä, sitten kun sieltä tultiin ulos täytyi minun esittää niin humalaista että kaaduin vessasta ulos niin että kaikki luulisivat että jätkä oli ollut auttamassa minua. ja tietenki taas nainen joutui hoitamaan likaisen työn, aina.. jätkät on sikoja. Hauskinta tässä tapahtumassa on että meinasin saada turpaani joukolta muijia kun he tuli syyttämään muo siitä että olin koskenut heidän kaverin jätkä kaveriin vaikka en ollut ollut lähelläkään koko tyyppiä.. Jäin siis kiinni mutta väärästä rikoksesta! Kaikista lähinnä olen ollu tkiinni jäämistä sillon kun olimme erään kaveri kanssa juhlimassa ja iskin silmäni yhteen poikaan joka oli tyttöystävänsä kanssa juhlimassa. Päädyin sitten kyseyisen jätkän kanssa saunalle jossa olimme vähällä jäädä kiinni, mutta sitten kun ajtkoimme keittiön puolella joku näki meidät, en vieläkään tiedä kuka mutta olen edelleen tyttöystävänkaveri joten sotku ei nähtävästi ole tullut julki, onneksi.. Kun sitten lopulta olin päättänyt että en enään koskisi varattuihin poikiin, tutustuin erääseen henkilöön joka oli kuin unelma, veistetty juuri niistä aineksista joita rakastan, ulkona satoi lunta ja seisoimme siinä ja vaihdoimme numeroita ja halasimme, ihanan tunnelman kylläkin rikkoi pojan lause "pakko mennä ku on niin kauhee kusi hätä" niimpä tietysti, tää oliki jo liian elokuva tunnelmissa ! seuraavana päivänä tulee kuitenkin viesti että hänellä on tyttöystävä ja että tuntee hirveää oman tunnon tuskaa ja että aikoo kertoa hänelle. NO mitäs muutakaan minä siinä tilanteessa teen kuin sanon että "älä nyt sun tytölles kerro, se oli vaan yks ilta eikä sitä muistella,se ei saa koskaan tietää asiasta koska me ollaan ainoot jotka tietää koko jutusta että jos sä vaan pystyt elää asian kanssa niin se siitä" no siihen loppui meidän yhteyden pito ja kesti kyllä hetken että jaksoin edes katsella poikia..ainakin muutama viikko ! No mutta elämähän kävisi hirveän tylsäksi jos ei jonkun kanssa sähläisi tai jos ei oli mitään salaisuuksia tai luurankoja kaapeissa..minulla niitä on ainakin vielä yksi..miksei muutama enemmänkin.. MÄ oon sitä mieltä että kaikki on sallittua, eikä vain kännissä ja läpäl, elämä on tarkotettu elettäväks vaan yhen kerran joten eiköhän koluta kaikki ehdokkaat läpi nii ei jää ainakaan ketään hampaan rakoon kolottamaan? miten olis? kavereittenki exät matalaks? -no ei nyt ihan niin pitkälle mennä, vai antaiskohan kaveri sittenki luvan? yours truly: girl, madly love with life

sataa, sataa ja sataa, eiks tää ikinä lopu? kesälla jos sataa ei tee mieli muuta ku jumittaa himas ja sydä. nimenomaan syödä. ja lihoa siinä samalla, jos tätä sadetta jatkuu vielä kauanki niin voin taata että baarista mun matkaan ei lähe enää ku joku keskiikänen vahnaukko jolta on hukkunu silmälasit. Ja kaiken lisäksi olen liikuntakiellossa 3viikkoa liiallisen tanssimisen ja juoksemisen takia, nilkat aivan paskana. Että tämmöst tänään. Elokuvissa sade ei ole läheskään näin masentavaa, sillon tapahtuu aina kaikkea romanttista, nainen juoksee sateelta suojaan katokseen ja kappas siellä seisoo hänen tuleva aviomiehensä, vaikka eiväthän he sitä tiedä. Sateessa seisovat ihmisetkin näyttävät kauniilta ja seksikkäiltä, mutta odotappas kun itse menet seisomaan sateeseen niin se on kyllä seksikkäästä kaukana, meikit valuu poskia pitkin, märät vaatteet roikkuvat päällä ja tukka valuu päätä pitkin, seksikästäkö? kyl sillä miehen nappais, jos toisenki. Onkohan mulle tapahtunu ikinä mitäänn ihanaa sateessa, ei kai, ksoka yleensä luikin pakoon jokasita toisen sukupuolen edustajaa jos olen kastunut tai vähänkin räjähtäneen näköinen, eli silloin en tapaa ihmisiä. ehkä siinä juuri on syy. me menemme tietämättämme karkuun elokuvien kohtauksia. jos heittäytyisimme tilanteisiin ja vaan nirran vietäväksi samalla lailla kuin lempinäyttelijämme, ei olisi mitään ongelmaa, mutta kun emme. harmi sinänsä. taidankin sitte lähtee tästä tonne ihanaan kaatosateeseen, ja mennä videovuokraamon kautta mun kaverille. heipodei

kultainen keskitie?

Jäin miettiin eilen vähä enemmänkin yhenillanjuttuja ja aloin miettiä omia sekoilujani. Yks aika mieleenpainuva poika noin kuukaus sitte osui samalle kotimatkalle ku baarist piti lähtee. tai oikeastaan pitäs puhuu jo ihan kunnolla miehestä tai miten sen nyt ottaa. kuitenki baarissa oli jo vähän silmäpeliä mutta ei mitään sen erikoisempaa. Jotenki sitte päädyin niille yöks mut oli pakko lähtee jo aikasin aamulla muuten olis ollu liian kiusallista. kaikista hauskinta tässä on se että tää kyseinen henkilö tuns mun tosi hyvän kaverin ja nähtiin sitte mun kaverin ylppäreissä. Onneks molempia nauratti ja pystyttiin jutteleen ja oleen suhtkoht normaalisti. en kuitenkaan usko että meillä enään tulee mitään ikinä tapahtumaan mutta se poika oli kyllä ihana. kohtelias, ihan ok näkönenki,mukava, aika lailla perfect. mut liian vanha ja muutenki, siin ei sit ollu sitä jotain vaikka toisaalta siinä oli sitä ja vähän enemmänki, en ees tiiä enään mitä höpötän, meni taas sekavaks! Toisaalta on tosi tylsää että mulla ei ole tosiaan elämässä ikinä ollut 2 kuukautta pidempää suhdetta. Jos laskis kaikkien juttujen, siis myös niitten pienimpienkin kestot yhteen ja ottais keskiarvon tulos olis varmaankin joku 3,54 päivää.. eli menee kännin piikkiin..huoh. Ihmiset voi jakaa aivan selviin eri ryhmiin. ryhmä 1 ne jotka löytävät heti kasvaessaan pojan ja viettävät sen kanssa suurimmanosan nuoruudestaan, ehkä muuttavat yhteen, tai jopa olevat loppuelämän yhdessä, mutta jos ero tulee haetaan sitä toista valittua pitkään ja koittaa sinkku v aihe jossa voi joutua rappiolle. ryhmä 2. ihmiset jotka harrastavat pitkiä suhteita(noin 4 kuukautta - vuosi) mutta eivät välttämättä edes tunne sanaa sinkkuus, vaan aina eron sattuessa pitää löytää heti uus tai tarttua exiin ettei vain jäisi yksin, koska "mitä minä sitten tekisin?" "kaverit ja juhliminen, mitä ne on?" ryhmä 3. ikisinkut, bailaavat, pitävät poikia vain välikappaleena tyydyttämään heidän oman nautintonsa eivät viis välitä seurustelusta koska "vapaana on aina hauskempaa, kuka haluisi elää narun päässä?" no, siitä voidaan olla erimieltä mutta eivät he ainakaan. ryhmä 4. säälittävä ryhmä sinkku naisia jotka haaveilevat unelmienmiehen ilmestymisestä ovelle valkeanhevosen selässä luvaten heille onnelista sadun loppua. nämä naiset kuitenkin myös usein jäävät yksin syömään suklaata ja katsomaan romanttisia elokuvia, toisinsanoen elämään kauniin kukkaiseen satumaailmaansa, sinkkuina. voisi tähän laittaa vielä ryhmän 5. joka yrittää epätoivoisesti löytää unelmien Dan humpreyta kiertäen kaikenmaailman miesten pedit aina ajatellen että "ehkä se on tämä, juu tämä se on" joutuen kuitenkin aina pettymään. Löytyy myös sitten työnarkomaanit joilla ei ole edes aikaa ajtella koko toisensukupuolen olemassa oloa. Näistä mikään ei kuullosta aivan unelma lokerolta, mikä on siis se kultainen keskitie? ei saisi ravata baareissa liikaa, ei etsimällä etsiä, kotoa käsin ei kuitenkaan tapahdu mitään, työpaikat nörtit enemmänkin oksettaa, internetistä etsintä on epätoivoista ja tuskaista. Pitäisi siis vaan päivät pitkät kulkea kaupungilla bongailemassa otollisia kummapneita ja heidän saapuessaan kohdalle joko pyörtyä , pudottaa jotain tai kompastua. Suomalaisilla miehillä on vaan tapana kävellä ohi eikä edes kiinnittää huomiota moiseen.miehet on hankalia mutta kuka sanoo että miesten pitäisi tehdä aloite? ei kukaan, jos me vaikka seuraavalla kerralla pyydettäisiin heitä tanssimaan, treffeille, tarjottaisiin drinkki tai aloitettaisiin flirttailu.. ei hassumpi idea! ennen sitä voisi kyllä syödä pari riviä tummaasuklaata, käpertyä peiton alle katsomaan notting hilliä ja sitten joku päivä astua ulos luolasta. yours truly: you know who

helmiä vai pelkkää muovia?

En jaksanut istua enään kotona, ja just sopivasti kaveri soitti ja eikä kauaa kestäny että jo suljin kotioven perässä ja lähin kaupungille. Istuttiin ja puhuttiin aivan täyttä paskaa oikeastaan. pojista lähinnä, ja seksistä, mietittiin että kuinka likasia ihmiset loppujenlopuksi on, vähän ehkä liiankin. itse tilanne tuntuu likaselta vasta sen jälkeen kun sitä oikein kunnolla alkaa pohtimaan ja miettimään. mietittiin myös sitä että kuinka paljon helpompi on heittäytyä mukaan yhdenillan juttuun ja suostua jopa asioihin joita ei ikinä olisi kuvitellukkaan, kuin elää vaki suhteessa ja tuntea ihminen hyvin ja jakaa kaikki asiat yhdessä. Läheisen ihmisen kanssa toki on turvallisempaa, mutta ajatus siitä että välttämättä yhdenillan miestä ei ikinä enään tapaa, on houkuttelevaa. Päätin siis lopettaa loputtoman poikaystävä jahdin viimeinkin ja keskittyä elämään nyt ainakin toistaiseksi vain tätä päivää. Väkisin ei löydy kuin muovihelmiä, ja eiköhän se ole päivänselvää että se oikea helmi olisi paikallaan, no ainakin sitten joku päivä ! Kuitenkin kokemuksia tässä elämässä pitää hankkia, niin onko se nyt niin paha jos aina silloin tällöin baarireissun jäljiltä löytää itsensä jonkun uuden tuttavuuden kainalosta, kunhan jätkä ei vie sinua mummonsa luo niin että juokset puolet kamoista kainalossa ulos talosta toivoen että poika ei enään koskaan ottaisi yhteyttä, jos ottaisi haistattaisin sille pitkät ja sanoisin adios! joku raja kuitenkin.. kesä on hassua aikaa, saa nähdä minkälainen tarina juhannuksesta syntyy, sitä peläten. kauniita unia ja kiiltokuvia <3

This is how it begins..

Jännittävää, oma blogi. Tänään oli juuri niin sateinen ja tuulinen päivä että sisällä istuminen ei ole hullumpi vaihtoehto. Ei ainakaan kesätöitteni jälkeen. Joka päivä nousen 8 ylös, poljen pyrällä keskelle kotikaupunkini keskustaa ja tartun luudan varteen. tänään se ei ainakaan ollut niiin kauhean mukavaa. Epämielyttävämpää siitä tekee se, että joudut olemaan ihmisten keskellä aivan karmean näköisenä ja kaikenlisäksi niin yltäpäältä hikkapölyn peitossa että sitä voi jopa erehtyä luulemaan hyvin epätasaiseksi rusketukseksi. Joudun aina suihkun jälkeen pettymään kun luulemani rusketusraidat jaloissa olivatkin vain likarajat! siistiä työtä. Ja vielä pahemmaksi vain muuttuu, ipodinin sekosi eikä toimi joten musiikkikaan ei ole tukena raskaassa työssä. Hienosti alotin heti valittamalla, ehkä pitäis ettiä positiivia asioita tästäkin kuten.. no saan ainakin rahaa..hmm..muutama söpö poika kävelee ohi aina silloin tällöin ja saattaa jopa vaihtaa hymynkin..saan olla ulkona..fyysistä työtä yhtä kuin laihtuminen ! oon vaan niin väsynyt, enkä edes tiiä että mistä, tänäänki lähin töistä lujaa, hieman etuajassa kotiin ja kun saavuin kotipihalla, mä vaan itkin, itkin ja itkin, menin sohvalle ja itkin. en tiiä mikä muo nykyään vaivaa, ehkä ne eiliset koe esiintymiset stressas liikaa. tosiaan pyrin musiikkiteatterikouluun helsinkiin eilen, olin siellä jo viimevuonna mutta tästä vuodesta sanottiin että sinne pääseminen on paljon vaikeampaa koska vaatimus taso on korkeammalla ja hakijat ovat vanhempia ja tähtäävät ammattiin, olin nuorimpien joukossa, no ei ihmekkään, minähän olen vasta 18. No itku kohtaus on taas ohi ja päätin avata blogin, tähän mennessä ajatus on tuntunut hyvältä, vihdoinki voi kertoa asioista salaisesti mutta samalla jakaa ne kaikille. Toivon todella sitä että jonakin päivänä voisi vain marssia kaupan kassalle ja tilata elämän itselleen, juuri sellaisena kuin sen haluaa, mutta epäilempä vahvasti että näin ei tule käymään.Vaikkakin, oma elämäni taitaa olla jo tarpeeksi värikäs. Jos kertoisin jotain itsestäni. Ensinnäkin, rakastan vaatteita, perjantaina myin sydämeni yksille kengille, ja hetken kuluttua ne roikkuvatkin jo kädestäni hienossa paerikassissa. Kaverit joskus haukkova henkeään kun näkevät minun vaatteita, johtuen todennäköisesti siitä että ne ovat joskus aika muodikkaitakin vaikka en siihen pyrikkään, oma tyyli, se paras tyyli ja second hand<3 Asun vanhempieni kanssa, ja koiran joka on todennäköisesti homo. Minulla on kasa aivan mahtavia ystäviä, jotkut yhtä hulluja kuin minä, jotkut vähän vähemmän, kumpi nyt onkaan sitten parempi asia! Ja varmasti se tärkein asia tämän ikäisten elämässä, ei en ole varattu, olen niin vapaa kuin olla ja voi, ja mitä poikiin tulee olen äkkipikainen, ihastun nopeasti ja helposti mutta myös yhtä nopeasti poika alkaa ällöttää ja tai sitten mä alan ällöttää niitä, miten tykkää.Yhen illan jutut on varmasti se sana jota haen tähän elämän tilanteeseen. Mutta nyt taidan mennä vuokraamaan kasan elokuvia, ostaa maissilastuja ja juustodippiä ja käpertyä ikeasta ostetun miehen kainaloon. Todays film; laitetaan jotain aurinkoista ja iloista, Toscanan auringon alla

Have a nice and rainy day! yours truly; character from my life