tiistaina, kesäkuuta 10, 2008
helmiä vai pelkkää muovia?
En jaksanut istua enään kotona, ja just sopivasti kaveri soitti ja eikä kauaa kestäny että jo suljin kotioven perässä ja lähin kaupungille. Istuttiin ja puhuttiin aivan täyttä paskaa oikeastaan. pojista lähinnä, ja seksistä, mietittiin että kuinka likasia ihmiset loppujenlopuksi on, vähän ehkä liiankin. itse tilanne tuntuu likaselta vasta sen jälkeen kun sitä oikein kunnolla alkaa pohtimaan ja miettimään. mietittiin myös sitä että kuinka paljon helpompi on heittäytyä mukaan yhdenillan juttuun ja suostua jopa asioihin joita ei ikinä olisi kuvitellukkaan, kuin elää vaki suhteessa ja tuntea ihminen hyvin ja jakaa kaikki asiat yhdessä. Läheisen ihmisen kanssa toki on turvallisempaa, mutta ajatus siitä että välttämättä yhdenillan miestä ei ikinä enään tapaa, on houkuttelevaa.
Päätin siis lopettaa loputtoman poikaystävä jahdin viimeinkin ja keskittyä elämään nyt ainakin toistaiseksi vain tätä päivää. Väkisin ei löydy kuin muovihelmiä, ja eiköhän se ole päivänselvää että se oikea helmi olisi paikallaan, no ainakin sitten joku päivä !
Kuitenkin kokemuksia tässä elämässä pitää hankkia, niin onko se nyt niin paha jos aina silloin tällöin baarireissun jäljiltä löytää itsensä jonkun uuden tuttavuuden kainalosta, kunhan jätkä ei vie sinua mummonsa luo niin että juokset puolet kamoista kainalossa ulos talosta toivoen että poika ei enään koskaan ottaisi yhteyttä, jos ottaisi haistattaisin sille pitkät ja sanoisin adios! joku raja kuitenkin.. kesä on hassua aikaa, saa nähdä minkälainen tarina juhannuksesta syntyy, sitä peläten. kauniita unia ja kiiltokuvia <3
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti