myyty

näin siinä taas kävi..olen ihastunut, tekis mieli sanoa "taas" mutta kyseinen sana saattaa toistua blogissani hieman liikaa(ainakin pojista puhuttaessa). Parin päivän viestien jälkeen uskaltauduin laittaa lauantaiillan pojalle viestiä, eetulle. Kädet hikosi ja olin aivan panikiissa, kaverit kannustivat laittamaan viestin ja toistivat vaan ettet sä siinä mitään menetä. Hetken kuluttua kutsu tulla ottamaan mun kanssa perjantaina yksi oli lähtenyt. Tanssi tunti jatkoi ja hetkeksi jo kerkesin unohtaa asian. Tuntien välillä kuitenki uteliaisuus heräsi ja kävin tarkastamassa puhelinta. " Kukahan se juoppo on? :D mut hei onnenpäivät: mul vapaa viikonloppu et tottakai lähen, jos sä vaan uskallat?" Naamalle nousi hymy. Torjutuksi tuleminen on yksi kamalimmista tunteista, tuntuu että oma itsetunto pojlettaisiin aivan maahan. Mutta loppujen lopuksi, miksi? Sehän vain yksi poika, yhden ihmisen mielipide, ja totuushan on ettei kaikkia voi miellyttää eikä edes tarvitse! Nyt onneksi vastaus oli positiivinen eikä tarvinnut vajota itsesääliin ja käpertyä kotona peiton alle tai lähteä vetämään päätä täyteen. Hauskinta tässä koko viesti jutussa oli se, että kun reenien lopputtua olin vastaamassa viestiin, oli heti perään tullut uusi. Eetu luuli että oli lähettänyt viestin väärään numeroon ja että kutsu ei ollu tarkoitettukkaan hänelle! No koko viesti häsellyksen Eetu kuitenkin tuli hakemaan muo ja mentiin käymään kahvilla, ilta jatkui yksille ja sen jälkeen abceelle juomaan batterya ja loppujen lopuksi vaan ajeltiin. Oli hauska huomata kuinka erilaisen kuvan oli itse mielessään muodostanut ja kuinka iloinen oli että se mielikuva romuttautui täysin. Olen aina sanonut kavereille että mulle tulee kauheen kiusallinen olo jos poika tarjoaa leffan tai kahvin tai jotain muuta ekoilla treffeillä. Eihän siinä edes tunneta, eikä se poika tarjoamalla mulle kahvia vallota mun sydäntä. Kerran jopa sanoin yhdelle pojalle että annathan sä ostaa mun ihan itte oman leffalipun. Ja niinpä sain ostaa itse oman leffalipun. Pieni asia, mutta mulle niin tärkeä. Niin siis, sain ostaa itse kahvini ja juomani, olin täysin omaitseni, luulin että olin ollut tämän edellisen pojankin kanssa joka oli niin "unelma", mutta nyt vasta huomasin että omaitsensä voi olla oikealla tavalla ja väärällä. Olen kova puhumaan, sen kuvan musta varmasti on saanut tämän blogin kauttakin mutta tykkään myös kuunnella, siks oli ihanaa että Eetu puhu ja kerto ittestään, ja kyseli. Mitä oikeesti kaikki pojat ei tee, kyllä ne kuuntelee, mutta kamalin tunne on se että itselleen tulee olo että "hitto, tota ei kiinnosta paskaakaan mitä mä selitän". Ja mulle, yks piirre mitä tarvitaan, sarkasmi ja taito vittuilla..Sit mä oon myyty. MIettikää tilanne, poika heittää sut kotiin, te suutelette tavalla että mä otan sut nyt. Sä nouset autosta ja sanot "soitellaa" poika vastaa "ai eiks sulle jo riittäny, nähää sit puolen vuoden päästä" sä suljet oven, kavelet pois päin käännyt ja hymyilet. vähän ajan päästä tulee viestissä jossa lukee, mäki sua. Joo tiiän, kaikki ei ymmärrä, mut mulle on tärkeää se että koko ajan on yllä semmonen jännite. Jos poika on liian helppo, adios mut jos se on yhtään hankala ja ihan vähä etäinen, myyty. Eihän elämä oo minkäänlaista jos koko ajan pelaa varman päälle, eihän? Koko ajan pitää olla vähä varpaillaan, ja odottaa vaan seuraavaa siirtoa. jep, seuraavaan siirtoon xx me

adios

Ihanaa sinkkuelämää! taas.. No tätähän minä halusin, ja sitä myös sain. Ainoa vaan, että miksi ihmeessä on niin vaikeaa olla kiinostumatta keneenkään. Aina kun sinulla on joku, haluat siitä eroon, tai löydät jonkun paremman(muka)(ja näin käy aika usein) ja sitten kun sinulla ei ole ketään tahdot jonkun kainaloon ja jonkun jota pitää kädestä kiinni ja rutistaa. Tai sitten edes kunnon..panon. Miksei nainen voi vaan olla, ilman miestä, kaiiikessa rauhassa,kaukana kaikkea draamaa. Niin no, draama kai on se juuri mitä haemme. mietin juuri yksipäivä asiaa joka itseasiassa on vaivannut jo aika pitkään ja luulempa etten saa sille ikinä kunnon vastausta. Aina kun meillä on kaikki asiat oikein hyvin niin sitten alamme takertua niihin pieniin asioihin ja yritämme väkisin saada aikaan jonkin ongelman ettei elämä vaan käy liian helpoksi, miksi? Kun ajattelee, siitä ei ole mitään järkeä, mutta silti me vaan teemme niin. Otetaan esimerkki tähän väliin; olin juuri tehnyt selväksi eräälle oikein ihanalle pojalle että minulla ei nyt vaans atu olemaan mitenkään aikaa tapailla sinua ja että kuinka mukava olet ja plaaplaaplaa. kuitenkin, vietin siis ihanaa aikaa vaan ja ainoastaan itseni kanssa. No, kavereitten kanssa päätettiin sitten että ei jumalauta pakko tässä on jotain keksiä ja lähdettiin sitten baariin. Mietittiin että kai me nyt yhdet pojat illaksi pokataan, olkoon kuinka kusipää vaan, kuhan sillä on hyvä kroppa ja naama. No, humala tila ehkä pääsi nousemaan hieman liian korkealle, jotenkin ihan vahingossa, niimpä kavelin jo yhden ihanan näköisen pojan kainalossa baarista pois ennen pilkkua. Tiesin että poika leijailee ehkä vähän liikaa jossain pilvien yläpuolella mutta ajattelin että mitäs sitte? tää on vaan tää yks ilta. Kuitenki kävi niin että ei sitte loppujen lopuks päädytty kummanpaa kämpille vaan jäätiin syömään kebabbia keskustaan ja juttelemaan johonki puiston penkille. 6 aikaa aamulla kävelin sitte kotiin päin korkkarit toisessa kädessä..ihastuneena. vittu. Niimpä, vaikka kuinka yritin yhden illan juttua se ei onnistunut. Ollaan nyt tekstattu pari päivää niitä näitä ja kuljen joka paikkaan puhelin kädessä odottaen teksti viestiä. Oon itte kuitenki niin ylpee että minähän en sille viestiä ennen sitä laita. Nää valitettavasti on vaan niin nähtyjä. Kun ihastun kilttiin ja ihanaan poikaan, joka tykkää musta eikä ikinä tekis mitenkään tyhmästi mä feidaan koska multa menee milenkiinto, ja koska mulla ei oo enään mitään metsästettävää, mä vaan kyllästyn. Kun taas ihastun poikaan josta löytyy pieni kusipää, ripaus pahaa poikaa, fruittaria, ihania vaatteita ja naistenmiestä, oon myyty. ja sitte mun sydämeen sattuu. Ja tää tapaus on niin selvä jälkimmäinen. Mut kerranki oon jo varautunu, varautunu ensinnäki siihen ettei se haluu ees nähä muo. PIenet romanssit on parhaita, jotka loppuu ennen riitoja jotka on kestäny tarpeeks kauan mutta ei liikaa, semmosseet missä koko aika ollaan oltu täysin ihastuneita ja niin vangittuina toisen suudelmiin ja silmiin. Sitten kun se muuttuu arjeksi. adios. Mutta on hauska nähdä, kuka vie oman sydämensä mukanaan, kuka se on johon ei kyllästy,, jonka suudelmiin jaksaa aina hukkua? Koska en halua ikinä suhteessa sitä tunnetta, kun suudelmat ei tunnu miltään, kun kaikki hellyys muuttuu rutiiniksi, kun kaikki yllätykset ja romantiikka on vaan rapistunut tuhkaksi. eihän elämä tule olemaan pitkässä suhteessa ikinä alkuhuumaa, mutta silloin ihmisen, jonka kanssa jaat elämäsi täytyy olla sinulle juuri niin oikea, että jaksat sittenkin kun alku huuma on ohi. kerron sitten. yours faithfully me

your way

Eilen viimeksi kun ajoin kotipihaan autolla, paiskasin autonoven kiinni, juoksin sisään, en sanonut kellekkään mitään, nappasin vaan salikamat ja lähdin. Salilla juoksin paidan märäks ja sitte, olo vaan helpotti. Joskus vituttaa vaan niin paljo ettei sitä pysty edes kontrolloimaan, ja yleensä vitutus johtuu niin maailman pienimmistä asioista. kuten pojista ja kavereista. Mietin aina, että jos joku ihminen saa sut melkein hajoamaan, niin että sun tekee mieli hakata auton rattia, huutaa ja itkee niin mitä semmosseen ihmisen kanssa tekee? varmsinki ku sysymys on kaverista. Ok, Joskus kaikkien naama vituttaa, eihän sille voi mitää, mutta miettikää että teillä on ystävä, jonka vittuilua saatte kuulla päivittäin, kenen suusta ette oikeastaan koskaan(muuta kuin äärimmäisessä humalssa) kuule mitään mukavaa, joka pitää aina itseään parempana, ei kestä että sinulla on parempia ystäviä kuin hän, hänen käytöksensä vaikuttaa mustasukkaiselta ja jos juhlit ja pidät kivaa tai lähdet jonnekki niin hän ei voi kuunnella sinua ja vain olla iloinen puolestasi vaan hän alkaa heti kertoa kuinka kivaa hänellä on ollut tai sitten hän ei ole vain jaksanut lähteä mihkään koska pitää välillä miettiä mihin sen vapaa ajan tuhlaa. Ihminen joka ei ota minkäänlaista kritiikkiä vastaan, hän on aina oikeassa ja suuttuu melkein kaikesta mistä hänelle mainitsee ja jonka kanssa pitää koko ajan olla varpaillaan. Ei kuullosta kovin kivalta? no hauskin juttu tässä onkin sitten se, että minkä takia tuollaisen ystävän kanssa ylipäätään on? Siihen vaan jotenki jää kierteeseen. Annat lopulta kaiken anteeksi, siedät sen vittuilun ja kaverin pahat päivät. Sitä aattelee et meil on kuitenki niin hauskaa aina yhessä..mut sit alkaa miettiin..et nii, ku me tehään sitä mitä se haluu. Oon nyt pikku hiljaa alkanu tajuta sen, että miksi kiduttaa itseään niiden pienien hyvien hetkien takia, kun on olemassa kavereita keiden kanssa saa olla niin vapaa ja omaitsensä kuin vain mahdollista. Ystävyys ei ole todellakaan sitä että vertaillaan toisiaan, puhutaan pahaa selän takana, ei kunnioiteta toista yhtään eikä suostuta tekmään kompromisseja. noi asiat päin vastoin ja vähän lisää, se on ystävyyttä.Mulla on 3 kaveria keiden kanssa liikutaan todella paljon nelistään, kaikki ollaan aivan erilaisia mutta mä en vois ikinä kuvitellakkaan että sitä porukkaa ei olis. Kaikki niin mahtavia tyyppejä. Kuinka monelle voitte ihan rehellisesti kertoa aivan kaikein? synkimmät salaisuudet ja noloimmat haaveet ja kaikki pikku mokat mitä olet elämässä tehnyt, häpeilemättäja kiertelemättä asioita? mulla niitä on kolme. Mä toivon että kukaan ei elämässä tee sitä virhettä minkä mä oon tehny, uppoa niin syvälle jonkun kaverin elämään, että sieltä on lähes mahdoton uida pois. Ihmistä, on se sitten kuka tahansa läheinen, sitä on vaikea päästää lähtemään, on vaikea olla olematta osallisena ihmisen elämään kenen kanssaolet ollut hyvä kaveri 6 luokalta lähtien.Joskus vaan pitää tehdä valintoja, varmsinki kun tullaan siihen pisteeseen että tekisi mieli heitellä tavaroita seinille ja siinä vaiheessa kun sun käytöksesi alkaa häiritsemään muita ihmisiä. Jokainen loppujen lopuksi elää elämäänsä vain itselleen, ja rakentaa siitä juuri sellaisen mitä haluaa. Kukaan ei saa tulla sanomaan sinulle kenen kanssa sinun tulisi seurustella, tai varsinkaan haukkua poikaystävääsi jayrittäen tehdä kaikkensa ettei sinulla olisi ketään, koska vaan hänellä saa olla. Sinä itse kirjoitat oman elämäsi käsikirjoituksen, ja maustat sen haluamillasi henkilöillä ja lavasteilla. yours truly

mustavalkoista?

Melkein itseänikin naurattaa, tarina toistaa itseään, jälleen kerran. Niin ihanan ja jopa romanttisenkin ensi tapaamisemme jälkeen kävimme elokuvissa ja linnanmäellä. Olin edelleen taivaassa. Osasin olla täysin omaitseni, nolata itseni täysin, syödä hyvällä omalla tunnolla makkaraperunoita kenenkään tuomitsematta itseäni, nauraa vapaasti ja tuntea kun joku tarttuu sinuun ja halaa sinua tiukasti takaa päin ja suutelee hiuksiasi. Harvoin ruokapaikkaa etsiessä ja kyessäni toiselta "mitä sinä haluat" saan vastauseksi "sut". Se oli liian hyvää kestääkseen. roadtripin olin vielä ihan hänen lumoissa, soiteltiin ja tekstailtiin. Hän oli se jolle pystyin soittamaan keskiviikko iltana hotellihuoneesta itku kurkussa koska olin niin kipeä. Mutta sitten lähdettiin pipefesteille, ja kavereitten kanssa päätettiin antaa itsellemme free passit, eli kuka vaan saa tehdä mitä vaan eikä niistä enään koskaan tulla puhumaan. Hullua vai mitä? No mähän oli periaatteessa vielä ihan sinkku? Niin siinä sitten kävi että tapasin pojan. Tapa jolla tavattiin vaan on huvittava. Aloin kaveri kanssa bongailemaan hyvän näköisiä poikia ilman mitään sen suurempia taka-ajatuksia. Kun silimiini osuu tosi suloinen, ujon olinen poika joka seisoo kaverinsa kanssa. Pienessä, ehkä vähän isommassakin humalassa päätään että what the hell, antaa mennä. Niinpä kaverini todettua sen hyväksi ideaksi marssin pojan luo ja sanon " sä tosi hyvän näkönen" vittu mikä mäntti.. no poika vastaa "oot säki IHAN sulonen" voiei.. ja mitä minä menin vielä sanomaan. "saanko pussata suo?" mnitä hittoa oonko jollain ekalla luokalla. mitä mun päässä on sillon liikkunut, voin sanoa ettei ainakaan aivot. sit se vaan pudistaa päätään ja mä lähen nolona pois paikalta, loppujen lopuksi kuitenkin kaverini kanssa nauraen. Ei tosiaan ollu sitten enään kauheesti varaa juotavaan joten humala alko laskeen siinä pikku hiljaa. oltiin menossa kattomaan keikkaa mäelle kun nään sen saman pojan istuvan siinä mäessä, yksin. Päätin heti etten varmasti edes katso häneen päin, mut ennen ku kerkeen suutani avaan huomaan että kaverini on jo juossu jutteleen sille ja kertoo kaikkee kuinka kiinnostunu oon siitä ja sanoo et ollan täysikäsiä ym kivaa. Ennen ku huomaankaan istun pojan vieressä ja hetken kuluttua kävelen sen kanssa niitten mökille ja mennään kavelylle. Se oli niin mukava, ujo, mutta mukava. Ihan taysin mun tyylinen. Sillä on haaveita, se opiskelee vaatesuunnittelua, tietää mitä ase ainakin haluaa tehdä isompana. meillä vaan loksahti palat kohilleen. Se heitti mut kotiin ja hetken päästä jo suudeltiin. Olin hänen kanssaan alueella koko loppufestarit. Nyt jälkeen päin sovittiin että kun se löytää tiensä helsinkiin me nähtäisiin. sitä odotellen. Ja voitte kuvitella että olin laskeutunut pilven reunalta enkä haaveillut enään "sen vanhan" pojan kainaloon. Tarkemmin ajatellen meillä ei olisi edes mitään yhteistä. Se on töissä ja on tyytyväinen kuhan vain rahaa tulee, ei työpaikalla niin väliä. Se ei ole suunnitellut muuttoa muualle vaan asuu yksin kerrostaloasunnossa. HÄn ei oo päässy vielä edes lukiosta, vaikka on kyllä reippaasti jo sen ikäinen että olisi pitänyt. Onhan se ihana ja kaikkea mutta se ei vain riitä, vai riittääkö? riittääkö se että sinulla on tuki ja turva, joku joka tykkää sinusta valtavasti, enemmän kuin sinä itse. En halua vielä tässä vaiheessa saada pojalta viestejä joissa hän kertoo kuinka ihana olen ja että hän on ihastunut minuun todella pahasti. Se saa vaan ahdistumaan ja valitettavasti mä menetän mielenkiinnon.Elämä ei todellakaan oo niin helppoo ja mustavalkosta mitä sitä yleensä kuvittelisettä se on. Maailma itseasiassa on täynnä värejä, joskus niitä on jopa liikaa. Mutta mä oon sitä mieltä että elämä on kuin moottoritie, ennen kuin jaat sen jonkun kanssa, sinun täytyy poiketa monella pikkutiellä löytääksesi itsesi ja vasa sitten voit jatkaa. Ehkä me jotkut poikkeamme hieman toisia enemmän niillä pikkuteillä mutta who relly cares?