adios

Ihanaa sinkkuelämää! taas.. No tätähän minä halusin, ja sitä myös sain. Ainoa vaan, että miksi ihmeessä on niin vaikeaa olla kiinostumatta keneenkään. Aina kun sinulla on joku, haluat siitä eroon, tai löydät jonkun paremman(muka)(ja näin käy aika usein) ja sitten kun sinulla ei ole ketään tahdot jonkun kainaloon ja jonkun jota pitää kädestä kiinni ja rutistaa. Tai sitten edes kunnon..panon. Miksei nainen voi vaan olla, ilman miestä, kaiiikessa rauhassa,kaukana kaikkea draamaa. Niin no, draama kai on se juuri mitä haemme. mietin juuri yksipäivä asiaa joka itseasiassa on vaivannut jo aika pitkään ja luulempa etten saa sille ikinä kunnon vastausta. Aina kun meillä on kaikki asiat oikein hyvin niin sitten alamme takertua niihin pieniin asioihin ja yritämme väkisin saada aikaan jonkin ongelman ettei elämä vaan käy liian helpoksi, miksi? Kun ajattelee, siitä ei ole mitään järkeä, mutta silti me vaan teemme niin. Otetaan esimerkki tähän väliin; olin juuri tehnyt selväksi eräälle oikein ihanalle pojalle että minulla ei nyt vaans atu olemaan mitenkään aikaa tapailla sinua ja että kuinka mukava olet ja plaaplaaplaa. kuitenkin, vietin siis ihanaa aikaa vaan ja ainoastaan itseni kanssa. No, kavereitten kanssa päätettiin sitten että ei jumalauta pakko tässä on jotain keksiä ja lähdettiin sitten baariin. Mietittiin että kai me nyt yhdet pojat illaksi pokataan, olkoon kuinka kusipää vaan, kuhan sillä on hyvä kroppa ja naama. No, humala tila ehkä pääsi nousemaan hieman liian korkealle, jotenkin ihan vahingossa, niimpä kavelin jo yhden ihanan näköisen pojan kainalossa baarista pois ennen pilkkua. Tiesin että poika leijailee ehkä vähän liikaa jossain pilvien yläpuolella mutta ajattelin että mitäs sitte? tää on vaan tää yks ilta. Kuitenki kävi niin että ei sitte loppujen lopuks päädytty kummanpaa kämpille vaan jäätiin syömään kebabbia keskustaan ja juttelemaan johonki puiston penkille. 6 aikaa aamulla kävelin sitte kotiin päin korkkarit toisessa kädessä..ihastuneena. vittu. Niimpä, vaikka kuinka yritin yhden illan juttua se ei onnistunut. Ollaan nyt tekstattu pari päivää niitä näitä ja kuljen joka paikkaan puhelin kädessä odottaen teksti viestiä. Oon itte kuitenki niin ylpee että minähän en sille viestiä ennen sitä laita. Nää valitettavasti on vaan niin nähtyjä. Kun ihastun kilttiin ja ihanaan poikaan, joka tykkää musta eikä ikinä tekis mitenkään tyhmästi mä feidaan koska multa menee milenkiinto, ja koska mulla ei oo enään mitään metsästettävää, mä vaan kyllästyn. Kun taas ihastun poikaan josta löytyy pieni kusipää, ripaus pahaa poikaa, fruittaria, ihania vaatteita ja naistenmiestä, oon myyty. ja sitte mun sydämeen sattuu. Ja tää tapaus on niin selvä jälkimmäinen. Mut kerranki oon jo varautunu, varautunu ensinnäki siihen ettei se haluu ees nähä muo. PIenet romanssit on parhaita, jotka loppuu ennen riitoja jotka on kestäny tarpeeks kauan mutta ei liikaa, semmosseet missä koko aika ollaan oltu täysin ihastuneita ja niin vangittuina toisen suudelmiin ja silmiin. Sitten kun se muuttuu arjeksi. adios. Mutta on hauska nähdä, kuka vie oman sydämensä mukanaan, kuka se on johon ei kyllästy,, jonka suudelmiin jaksaa aina hukkua? Koska en halua ikinä suhteessa sitä tunnetta, kun suudelmat ei tunnu miltään, kun kaikki hellyys muuttuu rutiiniksi, kun kaikki yllätykset ja romantiikka on vaan rapistunut tuhkaksi. eihän elämä tule olemaan pitkässä suhteessa ikinä alkuhuumaa, mutta silloin ihmisen, jonka kanssa jaat elämäsi täytyy olla sinulle juuri niin oikea, että jaksat sittenkin kun alku huuma on ohi. kerron sitten. yours faithfully me